Lee Morgan

Trumpetisti Lee Morgan (1938-1972) oli luova hard bop-trumpetisti ja tuhon tien kulkija.

Pianisti Bobby Timmonsin sävellys Moanin' ja Art Blakeyn  Jazz Messengers-kvintetin levytys siitä  (1958) tuovat mieleen "sanansaattajien" trumpetistit Clifford Brownista Wynton Marshalikseen ja erityisesti Lee Morganin.

Edward Lee Morgan syntyi Philadelphiassa ja aloitti trumpetin soiton 13-vuotiaana kokeiltuaan ensin vibrafonia. Hänen tärkeimmäksi musiikilliseksi esikuvakseen tuli Clifford Brown (1930-1955), joka myös opetti tulevaa tähtitrumpetistia.

Lee Morgan with Oscar Peterson, Ed Thigpen, Ray Brown - 1961

Leen taidot huomasi myös Dizzy Gillespie, jonka orkesteriin hän liittyi 18-vuotiaana 1956 ja joka antoi nuoremmalle kollegalleen mukavasti  soolotilaakin.

Kun Gillespie 1958 joutui taloudellisista syistä hajottamaan bigbandinsa, Lee Morgan jatkoi uraansa mm. Blue Note-yhtiön suosittuna levyartistina. Tälle hän teki nimellään 25 albumia, joilla hänen kanssaan esiintyi yhteensä yli 250 muusikkoa. Hän oli mukana myös saksofonisti John Coltranen levytyksissä, mm. kappaleessa Blue train (1957). Rumpali Art Blakey kiinnitti 1958 Morganin suosittuun yhtyeeseensä The Jazz Messengers, jonka toisena puhaltajana oli tenorisaksofonisti Benny Golson.  Trumpetistin ura solistina ja säveltäjänä sai nyt lisää nostetta, mitä kuitenkin alkoi häiritä tämän lisääntyvä heroiinin käyttö. Blakey erotti trumpetistinsa ja Timmonsin 1961, minkä jälkeen Morgan palasi pariksi vuodeksi syntymäkaupunkiinsa.

Palattuaan kuntoutuneena New Yorkiin 1963 hän levytti albumillisen sävellyksiään. The Sidewinder-levystä tuli suuri kaupallinen menestys, ja se pysyi pitkään USA:n hittilistalla. Morganin maanläheinen, vivahteikas, itsevarmuutta ja ulospäinsuuntautuneisuutta heijastava soittotyyli sekä soul-vaikutteet valloittivat nyt muutkin kuin varsinaiset jazzdiggarit. Menestystä seurasivat uudet menestykset, jopa liittyminen joksikin aikaa uudelleen Art Blakeyn "sanansaattajiin".

Kun päästiin seuraavalle vuosikymmenelle, jazzin asema populaarimusiikkina rupesi horjumaan. Erityisesti värillisille  muusikoille se aiheutti työttömyyttä, ja Lee Morgan tuli nyt mukaan poliittiseen liikkeeseen "Jazz and People's Movement" ja oli sen johtajiakin. Liike pyrki korjaamaan muusikkojen asemaa.

Loistavan muusikon taidot ja ura olivat näihin aikoihin valitettavasti kuitenkin taantumassa. Paluu New Yorkiin merkitsi Morganille myös uudelleen alkavaa heroiinin käyttöä. Epäsäännöllinen elämä ja kieroutuneet ihmissuhteet johtivat lopulta surulliseen tapahtumaan. Slugs-yökerhossa helmikuussa 1972 mustasukkainen avovaimo ampui Lee Morganin tämän noustessa tauon jälkeen estradille soittamaan. Sävellys Moanin' (=valittaminen, vaikerointi) kuvaa osuvasti niitä tuntemuksia, joita jazzkansalla oli Lee Morganin kuolinuutisen levittyä maailmalle. Mutta hänen musiikkinsa innoittaa edelleen nykytrumpetistejakin. Randy Brecker on eräs heistä.