The Delta Rhythm Boys

"Flickorna i Småland",  "Tula tullallaan...", "Dry bones", "Sixteen tons", "Raunchy Ropey",  ("Rosvo-Roope"), "Kun poijjaat ne raitilla laulelivat", "Finlandia", "Memories"....

Näistä kaksi ensimmäistä alkoi soida radioissamme Delta Rhythm Boys-lauluyhtyeen levyttäminä 1950-luvun alussa. Ja ne olivat  myös kvartetin pysyviä ja suosittuja tavaramerkkejä aina sen tarun loppuun saakka.

Deltojen historia alkaa vuodesta 1934, jolloin Langstonin yliopistossa Oklahomassa neljä opiskelijapoikaa alkoi harrastaa yhtyelaulua. Yksi näistä oli marssituubaa, sousafonia, soittava basso Lee Gaines, joka oli Deltoissa ainut mukana ollut koko sen yli puoli vuosisataa kestäneellä esiintymisuralla.

Vuonna 1936 muuttuneessa kokoonpanossa ja pianisina (René DeKnight) se siirtyi New Orlansin Dillard yliopistoon, jossa kvartettia alkoi ohjata professori Frederick Hall. Hän myös sovitti ryhmälle mm. "luiden anatomiatietoiskun", spiritualin "Dry bones", joka säilyi lauluyhtyeen ohjelmistossa loppuun saakka. Näihin aikoihin päätettiin myös yhtyeen uudesta nimestä, the Delta Rhythm Boys.

Kesällä 1936 Deltat kutsuttiin kolmeksi kuukaudeksi esiintymään Argentiinaan, Buenos Airesiin, jossa sitä konserttien lisäksi kuultiin viikottain myös radiossa. Etelä-Amerikan matka kesti lopulta kymmenen kuukautta, sillä yhtye tilattiin myös Peruun ja Chileen.

Palattuaan Yhdysvaltoihin Deltat muuttivat New Yorkiin, jossa he saivat levytyssopimuksen aluksi Decca-yhtiön kanssa ja pääsivät mukaan erilaisiin radio-ohjelmiin.He esiintyivät viidessätoista filmissä (mm. Rita Hayworthin ja Bing Crosbyn kanssa) ja heitä kuullaan myös Ella Fitzgeraldin, Count Basien, Fred Astairen, Les Paulin trion ja Charlie Barnetin orkesterin levyillä.

Vuonna 1949 Deltat kävivät ensimmäistä kertaa Euroopassa, jossa se tuli niin suosituksi, että 1956 he päättivät muuttaa Pariisiin. Pohjoismaissa he olivat erittäin pidettyjä, ja kvartetin Suomen valloitus alkoi Linnanmäellä Helsingissä 1950. Se jatkoi esiintymisiä ja maailmankiertueita vaihtelevin kokoonpanoin aina vuoteen 1987, jolloin Lee Gaines kuoli Helsingissä. Lee oli saanut maahanmuuttoluvan, osittain suomalaisten ystäviensä ansiosta noin vuotta aikaisemmin, ja hänelle järjestyi asunto Bulevardin varrelta. Hänet on haudattu toivomuksensa mukaisesti Suomen multiin. Siunaustilaisuudessa menehtyi toinenkin deltalainen, myös Helsingissä asunut baritoni Hugh Bryant, laulaessaan kappelissa spiritualia.

Delta Rhythm Boysien viimeiset esiintymiset Suomessa olivat  Vaasan Waskian (Tropiclandian) konsertit lokakuussa 1985. Heidän pianistinsa oli silloin tanskalainen Niels-Jorgen Steen ja basisti ja rumpali olivat vaasalaiset Henrik Berg ja Tage Johnsson.

Viimeisen illan jälkeen tehdyssä nauhoitetussa haastattelussa Lee Gaines kertoi myös sanoittajan urastaan ja yhteistyöstään Duke Ellingtonin ja Count Basien kanssa. Duken tunnussävelmän "Take the A-train" modernisoitu sanoitus (suositus maanalaisen reittivalinnaksi New Yorkin  Sugar Hill-asemalta Harlemiin) on Leen käsialaa. "Subtle slough" tunnetaan paremmin taas  vokaaliversiona "Just a-sitting and a-rocking" ja "Just squeeze me (but please don't tease me)" on myös näppärää lyriikkaa. Count Basien "tunnari" ja 1930-luvun orkesterin ("Old Testament") "One o'clock jump" kuten  Billy Strayhornin "A-train"lienevät myös jazzin ensimmäisiä vocalese-tulkintoja. Lee Gaines ja kvartettilaiset laulavat alkuperäisten äänitysten instrumentaalisoolot sanoitettuina. Näin Duken trumpetistin Ray Nancen ja Basien huippusolistien soolot saivat uutta ja pysyvämpää elämää.

Lee Gaines, sympaattinen ja lämminhenkinen taiteilija kiteytti elämänfilosofiansa ajatukseen "Live and let live". Juttelutuokion päätteeksi hän muisti puhuttajallaan olleen merkkipäivä. Hän antoi lahjaksi hopeisen nuottiaiheisen solmioneulan ja lauloi tervehdyksenä "Old Man River"-kappaleen muodossa "Old Man River, sorry! Elderly Man River, oh, Elderly Man River..."