Duke Ellington vertasi mielellään musiikkia kauniiseen kukkaan. Sen viehätys ja lumo kuitenkin katoavat, jos sen osat irrotetaan toisistaan lähempää tarkastelua varten. Ellingtonin tapa käyttää eri ideoita ja musiikillista väripalettia on  kiinnostanut lukuisia tutkijoita.

Englantilaisen trumpetistin Ken Rattenburyn kirja "Duke Ellington: Jazz Composer" (Yale University Press, 1993) on eräs perusteellisimmista. Sitä lukiessa mestarin jälkeä arvostaa vieläkin enemmän, eikä hänen musiikkinsa tenho haalistu, päinvastoin.

Musiikin historian professori  Veijo Murtomäki kirjoitti viime toukokuussa Helsingin Sanomiin artikkelin "Musiikin historia on sarja varkauksia". Hänen mukaansa eriasteinen kopiointi, jäljittely, suoranainen varastaminen sekä teosten myyminen tunnetun nimen avulla ovat olleet aina osa musiikin historiaa. Oikean tekijän löytyminen ei laske musiikin arvoa, vaan lisää ymmärrystä laajasta sävellysosaamisesta. - Mitä sitten tiedetään Ellingtonista ja häneen liittyvistä kappaleista?

Suosittujen pikkusävellysten ideoita hän sai joskus soittajiltaan näiden huomaamatta. Lisäksi hänen ohjelmistossaan oli suosikkinumeroita, joiden melodiat eivät ole Ellingtonia. Ehkä tunnetuin häneen nimeensä liittyvä sävellys on orkesterin 1941 ottama "tunnari" "Take the A-train", jonka säveltäjä (ja myös sanoittaja) on kuitenkin Duken alter ego Billy Strayhorn. Hänellä oli myös vankka panos "Satin dollin" synnyssä. "Lush life" ja "Chelsea Bridge" ovat myös Strayhornia kuten hienot balladit "A flower is a lovesome thing" ja "Passion flower". Entä "Caravan" ja "Perdido"? Ne teemat sävelsi venttiilipasunisti Juan Tizol, mutta vasta Duken orkestronnin ansiosta niistä tuli tarttuvia suosikkeja. "Things ain't what they used to be" on taas Ellingtonin pojan Mercerin kynästä.

Kun joku kysyi Tizolilta: "Did Duke steal songs?", tämä vastasi "Oh, he stole. He'd steal even from his own self."  New Orleans-standardi "Tiger rag" sointuineen ja osineen on ollut pohjana ainakin kahdeksalle Duken teemalle (mm. "Jubilee stomp" ja "Hot and bothered"), ja hän on kierrättänyt ensimmäistä sävellystään "Soda fountain rag" (1913) myös useita kertoja. "Cotton tailin" (rhythm changes-rakenne) kanssa samoihin aikoihin tehdyt "Harlem airshaft" ja "Ko-ko" ovat kuitenkin aitoa ja jäljittelemätöntä Dukea. Edellisessä hän pukee musiikiksi, mitä hän kuuli ja haistoi (!) ilmanvaihtokavasta, jälkimmäinen on taas kuvaus New Orleansin Congo-aukion riehakkaista tunnelmista. Vuoden 1929 "Black and tan fantasyn" idean, tunnelman ja saundin hän lainasi growl-trumpetistiltaan Bubber Mileyltä. Klarinetisti Barney Bigard peräsi oikeuksiaan rojalteihin "Mood indigosta" jopa lakituvassa. Pasunisti Lawrence Brown väitti myyneensä Dukelle 15 dollarista "Sophisticated ladyn", jonka tekemisessä oli altisti Otto Hardwickella myös osuutensa.

Pätkä "Ladyn" teemaa oli nimittäin hänen päivittäistä harjoittelurutiiniaan. Samanlainen tarina liittyy "Concerto for Cootie"-sävellykseen. Kun se sanoitettiin myöhemmin Ellingtonin muokattua teemaa, siitä tuli myyntimenestys "Do nothing until you hear from me". Alkuaan instrumentaalinumeroksi sävelletty "Never no lament" (1940) sai myös lisäpotkua sanoitettuna ja vuoden 1942 versiona. Se oli nyt "Don't get around much anymore" ja  seuraavana vuonna se nousi 16 viikoksi parhaiden myytyjen laululevyjen listalle.

Mutta tuskin mikään yllämainituista sävellyksistä olisi tullut tunnetuksi ja suosituksi ilman Ellingtonin kuuntelemisen taitoa ja kykyä saada soittajistostaan irti mainioita ideoita ja oivalluksia sekä pukea ne persoonalliseen asuun orkestroinnillaan ja sovituksillaan. Kuka sai niistä ja kuinka paljon rojalteja ja kuka mainittiin vain "kredittinä" on sitten eri kysymys. Duken manageri ja hänen sävellystensä kustantaja Irvin Mills piti ainakin puolensa.

 

Tämä kolumnisti pitää nyt taukoa ja hyräilee jo Ellingtonin ja Peggy Leen laulua "I'm gonna go fishing and catch me a trout". Lopuksi kuitenkin vielä aiheeseen liittyvä kasku: "D'you know how to make a million dollars singing jazz?" - "Start with two million!"  Hyvää juhannusta ja kesää! Keep swimming!

Peggy Lee - I'm gonna go fishin'

Miss Lee's feverous and impeccable rendition of her own lyrics to a Duke Ellington's score for the movie Anatomy of a murder.

"If I'm the Duke, man, Peggy Lee is the Queen."

- Duke Ellington

Jaa tämä Twitter Myspace Digg Yahoo Netvouz Spurl Googlize this Blinklist Facebook Tee PDF Tulosta S-posti