UMO:n johtajana vieraileva Benny Golson, 81, on tehnyt todella pitkän päivätyön muusikkona, säveltäjänä ja sovittajana. Golsonin saavutuksiin kuuluu mm. lukuisia jazzin ikivihreiksi tulleita sävellyksiä:  I remember Clifford, Whisper Not, Blues March, Killer Joe, Along Came Betty jne. Samoin hän on työskennellyt lukuisten  legendaaristenkin artistien kanssa.
Vaikka hän on jazzin lisäksi mm. työstänyt musiikkia elokuviin ja televisioon sekä tehnyt monenlaista mainosmusiikkia, rajansa on hänelläkin:
”Hiphoppia en kyllä suostu tekemään. Vaikka kuolemalla uhattaisiin, mielummin sitten kuolisin kuin ryhtyisin siihen.”
Golson olisi halunnut aloittaa ammattimuusikkona jo 1940-luvulla. Mutta äiti pakotti Philadelphiassa syntyneen Bennyn menemään yliopistoon.
”Äiti oli sitä mieltä, että minun olisi syytä opiskella. Hän perusteli sitä sillä, että jos en pärjäisikään jazzmuusikkona, voisin ryhtyä vaikka opettajaksi.”

Tärkeää oppia Tadd Dameronilta

Howard-yliopisto ei Golsonin mukaan 1940-luvun lopulla juuri kannustanut jazzuralle eikä antanut siihen juuri eväitäkään. Yliopiston jälkeen tosissaan soittamaan ryhtyneen Golsonin ensimmäinen todellinen opettaja oli säveltäjä ja sovittaja Tadd Dameron, jonka kanssa Golson soitti aluksi 50-luvun r&b-tähtiin kuuluvan Bull Moose Jacksonin orkesterissa.
Vuonna 1953 Golson liittyi Dameronin orkesteriin, joka työskenteli tuon vuoden kesällä Atlantic Cityssa. Tuossa orkesterissa soitti mm. uraansa aloitteleva Clifford Brown.
”Musiikillisesti tuo orkesteri oli hieno kokemus, mutta meille maksettu palkka oli surkea. Soitimme joka ilta ja saimme 125 dollaria viikossa.”
Rahaa tärkeämpää olikin Dameronilta saatu oppi.
”Olin tuolloin vileä loppujen lopuksi aika aloittelija. Tadd opetti minulle paljon. Hän oli myös reilu sikäli, että hän ei pihdannut osaamistaan, vaan kertoi ja näytti kaiken mitä vain halusin tuolloin tietää.”
”Ellen olisi oppinut häneltä niin paljoa, en ehkä olisi edes tässä. Joka tapauksessa hänen avullaan pääsin nopeasti eteenpäin. Olen siitä hänelle ikuisesti kiitollinen.”
Golsonin osaamiselle tulikin pian paljon kysyntää. Hän mm. työskenteli muusikkona ja sovittajana 1950-luvun puolivälissä uudelleen henkiin heränneessä Dizzy Gillespien big bandissa, mille hän sovitti mm. tuolloin tuliterät kappaleensa Whisper Not ja I Remember Clifford.

Blues March ei heti sytyttänyt

Blues March on yksi Golsonin eniten soitetuista kappaleista. Se syntyi hänen soittaessaan 1958 Art Blakeyn Jazz Messengerseissa.
”Ehdotin Artille, että sensijaan, että hänen rumpusoolonsa oli aina kappaleiden lopussa, tehtäisiinkin nyt kappale, joka alkaisi rummuilla. Aluksi Blakey ei edes halunnut ottaa sitä ohjelmistoonsa. Hänen mielestään ei kukaan haluaisi kuunnella marssia. Nehän kuuluvat New Orleansin hautajaisiin.
”Mutta kun sitten esitimme sen ensimmäistä kertaa Smalls-klubilla Harlemissa, yleisö villiintyi. Art myönsi olleensa väärässä ja Blues Marchista tuli siitä lähtien jokaisella Messergersien keikalla esitettävä pakollinen numero.” 
Golson soitti lähes vuoden Blakeyn yhtyeessä ja pitää tuota aikaa hyvin hyödyllisenä.
”Messengers oli minulle ja varmasti lukemattomalle joukolle muitakin muusikkoja eräänlainen yliopisto.”

Jazztet oli mieluisa

Messengers-yliopiston opeista olikin varmaan hyötyä kun Golson perusti 1960 mm. useilla yhteisillä levytyksillä soittaneen trumpetisti Art Farmerin kanssa Jazztet-yhtyeen. Kolmen puhaltajan (trumpetti, pasuuna ja tenorisaksofoni) yhtye toimi runsaat kaksi vuotta ja teki useita onnistuneita levytyksiä, mutta kuusimiehisen kokoonpanon koossapitäminen kävi ennenpitkää taloudellisesti mahdottomaksi. Tosin Jazztet heräsi henkiin satunnaisemmin työskentelevänä kokoonpanona muutamaan otteeseen vielä 1980-luvulla, jolloin se kiersi mm. Euroopassa ja Japanissa.

Golson myöntää soittimistoltaan tämänkaltaisen kokoonpanon olevan hänelle mieluisa. Siksi hän palasi uudelleen asiaan 2008, jolloin hän kokosi ’Tet-nimiseksi ristimänsä sekstetin.
”Me teimme levyn, jonka jälkeen meillä oli tasan kolme keikkaa. Siihen se sitten valitettavasti jäi.”

Ammattitaidolle kysyntää

Jazztetin hajoamisen jälkeen Golson toki soitti jazzia, mutta pystyi hyödyntämään ammattitaitoaan kaupallisemmissa ympyröissä kirjoittaen musiikkia mm. moniin televisiosarjoihin sekä mainoksiin, mutta 1970-luvun puolivälin jälkeen palasi taas aktiivisemmin jazziin ja on levyttänyt paljon myös omissa nimissään. Erityisen paljon hänen musiikkiaan ovat julkaisseet japanilaiset yhtiöt. Samoin hän on työskennellyt isojen orkesterien kapellimestarina. Itsekin näin hänet muutama vuosi sitten  Belgradissa, missä hänen komennossaan oli paikallinen iso orkesteri.

The Terminal hieno kokemus

Yksi hänen mieluisimmista 200O-luvun kokemuksistaan on Steven Spielbergin ohjaama elokuva The Terminal, jossa Tom Hanksin esittämä fiktiivisestä Krakozhiasta kotoisin oleva Viktor Navarovski lentää New Yorkiin saadakseen Benny Golsonin nimikirjoituksen lähes 60 jazzmuusikkoa koonneeseen maineikkaaseen ”Great Day in Harlem”-valokuvaan. Valitettavasti Krakozhiassa tapahtuu vallankumous ja Hanksin passi mitätöityy ja hän jumittuu JFK-lentökentälle. Vihdoin hän pääsee kentältä, suuntaa Harlemiin, missä Golson on keikalla ja saa puuttuvan nimikirjoituksen.
Huvittavaa kyllä Golson ei alunperin halunnut elokuvaan.
”Olin Euroopassa, kun Spielberg soitti toimistooni ja pyysi filmiin. Vastasin, että ei onnistu. Minulla oli näet huonoja kokemuksia vastaavasta. Woody Allen oli aiemmin pyytänyt kahdestikin elokuvaansa, mutta kun tulin paikalle siellä oli tyrkyllä paljon muitakin muusikkoja enkä edes päässyt mukaan.”
”Mutta Spielberg otti uudelleen yhteyttä ja kertoi haluavansa nimenomaan minut ja pyysi kokoamaan bändin kuvauksiin kysyen samalla mitä tarvitsen. Sanoin piruuttani, että paikalla pitää olla ilman muuta täysikokoinen flyygeli. Kuinka ollakaan sellainenhan oli odottamassa, kun kuvaukset alkoivat.”
Vaikka Hanks tapaa Golsonin muka New Yorkissa, todellisuudessa harlemilainen klubimiljöö oli lavastettu Montealissa sijainneeseen entiseen lentokenttäterminaaliin, missä elokuvan kuvaukset tehtiin.
Golson pitää elokuvan filmausta hienona kokemuksena.
”Ajattele nyt, meillä jokasella muusikolla oli oma iso asuntovaunu, jossa oli suuri televisio, valtava sänky ja  keittiövarusteet. Sanoinkin vaimolleni, että meidän pitäisi saada samanlainen kotimme eteen.”
Golson kertoo Hanksin ja Spielbergin olleen tosi mukavia kuvauksissa.
”Minua silti yhä askarrutti miksi Spielberg pyysi minut elokuvaan. Kysyinkin sitä häneltä. Hän kertoi, että oli usein käynyt kuuntelemassa minua ollessaan collegessa. Mukavaa, että oli käynyt.”

Jaa tämä Twitter Myspace Digg Yahoo Netvouz Spurl Googlize this Blinklist Facebook Tee PDF Tulosta S-posti