Saariselkä
20. - 21.01.2012





















| Doo-bop Clubin uusi ilme talkoovoimin |
| Uutisotsikot |
| Seppo Lemponen Kuvat: Magnus Nordström |
| 11.09.2009 11:00 |
|
(Kuvat saa suuremmaksi klikkaamalla niitä!) |
|
Vaasan Kauppapuistikolla sijaitseva jazzklubi Doo-bop, joka on toiminut jo viisitoista vuotta, avasi kesän aikana remontoidut tilansa viime viikonloppuna. Työn suunnittelussa auttoi arkkitehti, mutta jäsenistö hallituksen johdolla urakoi homman valmiiksi talkoovoimin.
Sen myötä istumapaikkoja on tullut lisää ja seinät ovat saaneet "jazzillisen" punaisen sävytyksen. Salin etuosan vanha puulattiakin on nyt esillä. Näkyvyys estradille on parantunut, kun baaritiski on salin takaosassa. Se siirtyi Vaasa Jazz Clubin perinteisestä kantapaikasta Fondiksesta ja muistuttaa näin kerhojen yhteistyöstä. VJC:n konsertti-illat ovat torstaisin kevääseen saakka O'Malley's-pubissa; Doo-bopissa soi tavallisesti viikonloppuisin. Kerhojen ohjelmat ovat niiden sivustolla. Viime perjantain "grand re-opening"- juhlassa saatiin kuulla aluksi pianisti Johan Emetin soolokonsertti. Sitten esiintyivät laulaja Mariah Hortansin kvintetti trumpetistinaan Mirjam Pettersson ja kantrimusiikkiin erikoistunut Jerry and the Outlaws sekä puolen yön jälkeen vielä Doo-bop Allstars. Syskauden pääesiintyjät ovat jenkkikitaristi Jonathan Kreisberg sekä ruotsalaiset Steinar Aadnekvam Quartet ja trumpetisti Peter Asplund. (sl)
Keskustele / Kommentoi |
| Viimeksi päivitetty 12.09.2009 10:28 |
![]() | Tänään | 3520 |
![]() | Eilen | 4138 |
![]() | 05.11.2008 lähtien | 1906973 |