- Sain "jazzherätyksen" 1940 luvulla radiosta. Keskipitkiltä aalloilta tuli hyvin soitettua saksalaista big-band -musiikkia ja amerikkalaisten suurten yhtyeiden swingiä. Niiden hienot soundit, trumpetit ja saksofonit viehättivät, kertoilee Kaarlo "Kalle" Uolevi Kaartinen (s. 5.9.1930) Tammisalon kodissaan.

Kaipuu musiikkiin lienee periytynyt hänen musikaaliselta isältään, joka soitti muun muassa mandoliinia. - Innostuin klarinetista, kun monilla sen ajan orkesterinjohtajilla oli klarinetti, Benny Goodman, Woody Herman, Jimmy Dorsey soittivat sitä. Äitini osti minulle ensimmäisen klarinetin vuonna 1947 ja sen äänimaailmaa aloin sitten tapailla.

- Asuin Töölössä ja pääsin lähellä asuvan italialaissyntyisen Cosimo Scobban tunneille. Hänen poikansa Mario soitti klarinettia Helsingin kaupungin orkesterissa. Cosimo oli kiinnostunut myös jazzista ja hän antoi minulle Baermannin klarinettikoulun vihkosen. Sieltä opettelin sitten klassista tekniikkaa. Armeijaan mennessä osasin jo soittaa jollain tavalla ja siitähän oli etua. Meillä oli Riihimäen Viestirykmentissä joitain keikkoja Veikko Ahvenaisen ja eräiden muiden kaverien kanssa.

"Porilaisten cha cha cha"

- Uuden vuoden aattona meidät määrättiin soittamaan upseerikerholla emmekä päässeet lomalle ja tietysti harmitti. Nuorelle kokemattomalle varusmiehelle upseerien kulissien takainen elämä oli melkoinen kokemus. Oli kapiaisten kauniita vaimoja, kaikenlaista säpinää ja koko "komppania" taisi olla aika päissään.

- Sitten läheni puoliyö ja mietittiin mitä tehdä. Päätettiin soittaa Porilaisten marssi cha cha chaana. Heti kun väki tunnisti sen, niin kaikki nousivat pystyyn ja ottivat asennon. Kuuntelivat seisten kappaleen loppuun ja korkein upseeri tuli kiittämään kädestä pitäen: "Kiitos pojat, tämä oli hieno keksintö".

Mikä jazzissa viehätti? - Luulen, että Artie Shaw´n ja kumppaneiden  musiikki oli niin erilaista kuin "malmstenit ja godzinskyt", jotka silloin Suomen radiossa soivat. Jazzmusiikin ilmaantuminen ja se rytmi oli niin kiehtovaa, että veti vastustamattomasti nuorta kaveria puoleensa. Mutta kyllä siinä täytyy olla kuulijallakin kyky ottaa vastaan se rytmi oikein ja huomata milloin svengaa!

Armeijan jälkeen Kalle otti klarinetin kainaloonsa ja meni Mannerheimintiellä olevaan Tanssisalonkiin. Siellä soitti Åke Sjöblomin yhtye. - Pääsin jammailemaan mukaan ja lopputuloksena oli, että minut palkattiin orkesteriin. Se oli ensimmäinen varsinainen yhtye, johon minulla oli kiinnitys. Rumpujen takana istui legendaarinen Kalevi Hänninen ja yhtyessä soitettiin myös jazzia, Gene Grupan ja Benny Goodmanin kappaleita.

Soittamisella ei siihen aikaan tienannut kovin hyvin ja elektroniikasta kiinnostuneella Kallella oli myös päivätyö professori Vilho Väisälän radiosondeja tekevässä yrityksessä.  Kalle harkitsi myös Tekniska Läroverketiin pyrkimistä, mutta sitten Kalevi Hartti pyysi bändiinsä ja musiikki vei mukanaan. Kalle opiskeli klarinettia samalla ahkerasti Sibelius-Akatemiassa 1955-57 ja Helsingin Konservatoriossa Sven Lavelan johdolla.

Altosta tenoriin

Seuraava orkesteri oli Erik Lindsrömin yhtye. - Minulla oli Ruotsista tuotu alttosaksofoni, mutta Eki halusi tenorinsoittajan ja myin uuden Selmer-alttoni maailmankuululle Josef Kaartiselle. Hän on kaukaista sukua minulle. Josef kokeili ensin sitä kotonani ja soitti monennäköistä. Muutaman päivän päästä naapurissa asuva maalarimestari Korhonen sanoi minulle porraskäytävässä "Kuule yks päivä sä soitit kauheen kivasti".

Alttosaksofonin tuonnissa oli aikanaan omat hankaluutensa. - Palattiin lentokoneella ja Eki kysyi miten sinä aiot selvitä tullista. Yritin ripotella alton päälle tupakan tuhkaa ja saada soitinta käytetyn näköiseksi, mutta ei se onnistunut. Siihen aikaan lentokoneissa sai polttaa. Tulli oli tiukkana eikä uskonut, että se oli ollut jo menomatkalla.

- Kutsuttiin paikalle tullin päällikkö, joka katseli passini leimoja. Olin ollut muutama vuosi aikaisemmin kaverini kanssa kiertomatkalla Iltaliassa ja Ranskassa. Passini sivuilta löytyi paljon leimoja ja sana "klarinetti". Päällikkö ei tuntenut klarinetin ja saksofonin eroa. Hän kysyi "käyttekö te usein ulkomailla konserttimatkoilla". Vastasin, että onhan sitä tullut käytyä. "Ehkä se on tällä kertaa unohtunut merkata lähtiessä", ja niin selvisin uuden saksofonin kanssa tullista.

Suomessa oli soittimien ja nuottien saanti vaikeaa pitkään sodan jälkeen. Aluksi Kalle vuokrasi Uuno Arpiaiselta Linströmin haluaman tenorin ja tilasi samalla Ranskasta hienon Selmerin.  Sillä hän soittaa tänäkin päivänä. Minkähän muun tämän päivän esineen käyttöikä on lähes 60 vuotta?

- Lindströmin Ekillä oli siihen aikaan kohtalaisen vähän keikkoja ja niinpä siirryin Jorma Weneskosken yhtyeeseeen. Jorman bändissä oli myös paremmat palkat, koska se oli kvartetti. Keikkailin useamman vuoden, mutta jossakin vaiheessa alkoi tuntua, että tää on koiran hommaa. Piti lähteä monta kertaa viikossa pitkin Suomea ja tulla kotiin neljän aikaan aamulla. Soittopaikat olivat mitä olivat, ei pukuhuoneita eikä kunnon saniteettiloja.

Mainos- ja lyhytelokuvien pariin

Tuttaviensa kautta Kalle sai tietää, että Finlandia Kuvassa oli avoinna hänelle sopiva tehtävä. Kalle haki paikkaa ja niinpä hän sai upean päivätyön. - Olin todella iloinen, että löysin sen työn. Bänditouhut muutenkin polkivat paikallaan, koska emme juuri harjoitelleet ehkäpä se ei ollut tarpeenkaan. Tanssiyleisölle riitti mitä tarjottiin, jazz oli aika vierasta varsinkin maaseudulla.

Kallen tie johti sitten Pekka Kotkavuoren Filmitalo Oy:öön tuotantopäälliköksi mainos- ja lyhytelokuvien pariin. Työhön kuului myös kapellimestarin tehtävät. Soittaminen alkoi jäädä vähemmälle, mutta kulki rinnalla muun muassa Jaakko Salon ja Lasse Liemolan yhtyeissä. - Jaakko oli sen verran kynämiehiä, että hänen kanssaan meillä oli jo joitain sovitettuja juttuja. Lassen häissä soitettiin Ahvenanmaalla, Lasse oli vuokrannut oman DC-3 lentokoneen ja tuntui todella hienolta.

- Työskentelin Filmitalossa kymmenkunta vuotta. Tehtiin mainoselokuvia hirveät määrät. Oli se hyvää aikaa, mutta töitäkin tehtiin kaameasti. Keikkailua oli vähemmän, mutta studiomuusikon töitä riitti. Soitin myös Erkki Ertaman, Matti Viljasen, Olavi Virran ja Raimo Virtasen yhtyeissä.

Kalle Kaartisen menestyksekkään rinnakkaisuran saavutuksia ovat esimerkiksi legendaariset mainosrallit: "Ajatar on Forumissa.... ja Risella, Risella, Risella, Suomen suosituin riisi on Risella".  Samoin Kallen miehekäs ja vakuuttava ääni: " Raid tappaa talossa ja puutarhassa". Kaiken kaikkiaan Kallen kynä on tuottanut sävelen 500 - 600 mainokseen.

- Tästä klarinetin soitosta saan kiittää hyvin paljon. Sen ansioista olen saanut hienon harrastuksen lisäksi myös hyviä työpaikkoja. Ellen olisi ollut jo jonkin verran tunnettu soittaja, ei Kotkavuori olisi varmaan ottanut minua Filmitaloon. Olen myös korostanut pojalleni hyvien harrastusten merkitystä. Ei koskaan tiedä mitä elämässä tulee eteen.

Viimeiset vuodet aktiivisessa työelämässä Kalle uurasti oman Cinevox-yhtiön mainos- ja lyhytfilmimusiikin eri tehtävissä. Onpa Kallella kokemusta myös Eurovision-kilpailun Suomen karsinnoista. Hänen sävellyksensä on saavuttanut niissä arvokkaat 2. ja 4. -sijat.

Keikat jatkuvat

Kalle luopui omasta yhtiöstä vuonna 1990 ja pystytti tietokoneohjatun kotistudion, jossa hän on tehnyt lyhytelokuvien musiikkia ja yhtyesovituksia. Myös soittoharrastus on aktivoitunut ja hän on palannut keikkailemaan. Yhteistyökumppaneita ovat muun muassa Esko Siikaniemi ja Harri Aavaharju.

Jazzin jalkaväkimies Jussi Korhosen mukaan Kalle on myös tuttu vieras VPK-jameissa. "Soittaessaan Erik Lindströmin kanssa eräissä VPK:n joulujameissa Kalle vetäisi oikein rohevan lopun Earl Bosticin Flamingoon ja lohkaisi sitten, että piti ottaa kaupallinen loppu, kun on nuorena tullut opiskeltua Markkinointi-instituutissa".

Kallen ikätoveri Jukka Haavisto on todennut, että "Kallen jazz on älykästä, loogista ja viileän helmeilevää, usein tahtiviivat ylittävää osaamista, jota on riemastuttava seurata".

Kalle Kaartinen arvostaa suuresti saamaansa vuoden 2003 Suomen Jazzlegenda -palkintoa (numero 5) Imatran Big Band Festivaaleilla. Pyöräily ja purjehdus ovat myös hänen rakkaita harrastuksia. Kallen laivurin taidoilla voitettiin vuonna 1982 Emäsalon ympäripurjehdus, jossa oli peräti 47 osanottajaa.

 

MV-kuvat: Kallen kotiarkisto

Jaa tämä Twitter Myspace Digg Yahoo Netvouz Spurl Googlize this Blinklist Facebook Tee PDF Tulosta S-posti