Lontoo 19.3.2010

 

Pohjoisitalialaisessa Nembron kaupungissa musiikki on aina kuulunut vahvasti yhteiskunnan tärkeisiin toimintoihin. Tässä ympäristössä 1944 syntynyt saksofonisti, klarinetisti ja säveltäjä Gianluigi Trovesi opiskeli ensin klassista soittoa ja musiikin teoriaa 1960-luvun alussa. Charles Mingusin esiintyminen Milanossa 1964 muutti kuitenkin hänen musiikillista ajatteluaan vahvasti jazzin suuntaan. Varsinkin Eric Dolphyn tapa käsitellä bassoklarinettia oli nuorelle muusikolla tuolloin häkellyttävä kokemus.

Jazzin parissa hän vakiinnutti asemansa 1970-luvulla soittaessaan Giorgio Gaslinin kvintetissä. Tällöin hän pääsi luomaan myös kansainvälisiä suhteita ja tuli näin maailmalla tunnetuksi. Trovesin mielestä muusikon pitää huolehtia juuristaan eikä pelkästään mennä massan mukana, mikä aikanaan pitkälti tarkoitti amerikkalaista jazzia. Hänen tyylinsä soittaa herätti free jazz piirit ja varsin nopeasti hänet kutsuttiin eri projekteihin mukaan. Hän kierteli erityisen paljon entisen DDR:n alueella yhdessä saksalaisten muusikoiden kanssa.

Ensimmäisen trionsa hän perusti jo 1970-luvulla. Trio nousikin melkoiseen maineeseen lyhyessä ajassa ja keikkaa "pukkasi" Italiassa ja muualla Euroopassa.  Musiikillisesti trio liikkui italialaisen kansanmusiikin, nykymusiikin ja jazzin fuusiossa. Oktetti tuli kuvioihin 1990-luvulla ja sen puitteissa hän on uurastanut edelleenkin.  Oktetin levyt saivat suurta huomiota sekä Italiassa että muualla.  Erityisesti debyytti levy "G To G" vuodelta 1992 sai mm Down Beatin arvioissa viiden tähden luokituksen. Hän on ollut mukana myös italialaisten isojen orkestereiden toiminnassa.  Hänet on valittu useana vuonna parhaaksi italialaiseksi jazzmuusikoksi. Tänä päivänä hänet tunnetaan erityisesti italialaisen ja eurooppalaisen free jazzin yhtenä kantavana voimana. Säveltäjänä ja vapaan ilmaisun luojana häntä pidetään yhtenä niistä artisteista, jotka ovat luoneet käsitteen "Eurooppalainen Jazz".

Monia palkintoja vastaanottaneena ja tunnustuksia saaneena hän nousi eilen Lontoon Kings Placen lavalle melko harvinaisella duo kokoonpanolla yhdessä haitaristi Gianni Coscian kanssa. Coscia on sikäli erikoinen muusikko, että hän toimi asianajajana 30 vuotta, kunnes hän "hyppäsi" täysipäiväisesti jazzmuusikon taloudellisesti epävarmaan ammattiin. Mitään uutta heidän esiintymisensä eilen ei sinänsä ollut, sillä yhteistyö on jatkunut jo ainakin koko 2000 luvun alun ja pari yhteistä levyäkin heiltä on ilmestynyt.

Eilinen konsertti oli varsin ristiriitainen kokemus, Trovesin ja Coscian musiikki voisi olla tunnistettavissa, mutta kuitenkin se on täysin kuin pakasta vedettyä uutta musiikkia samanaikaisesti.  Soitto oli mahtavan hourailevaa ja tenhoavaa. Siinä seikkailtiin viekoittelevan petkuttavasti vapaassa liidossa jossain italialaisessa kansanmusiikin ja vapaan etnisen jazzilmauksen sekamelskassa intohimoisesti ja vastustamattoman älykkäästi, tietoisesti yllyttäen, kiihottaen, houkutellen, ärsyttäen.  Heidän esittämänsä musiikki on aidon rehellistä ja vilpitöntä ja huumorilla höystettyä.

 

Olin kuitenkin hieman pettynyt kokonaisuuteen. Aivan turhanpäiväinen jutustelu kappaleiden välillä suorastaan ärsytti, varsinkin kun se jouduttiin tekemään vielä tulkin kautta italiasta englanniksi. Tämä puhe episodi yritettiin viedä läpi huumorihengessä mukavasti keventäen, mutta siitä puuttui todellinen "juju", se meni liian pitkäksi. Lisäksi yleisön nauru lähes jokaisesta sanotusta asiasta tuntui aika pakonomaiselta ja tarpeettomalta. Tarkoitus oli johdatella yleisöä soitettavan kappaleen sisältöön, mutta ei ainakaan minua paljon kiinnostanut miten "pasta alushousut" liittyvät jonkun kappaleen taustoihin. Yleisöä se nauratti, minua ei, ehkä olen sitten täysin huumorintajuton. Mielestäni esitys olisi ollut paljon parempi, kun soittajat olisivat keskittyneet vain siihen oleelliseen, minkä he todella osaavat - antaa vain soitinten "laulaa" ja palaa.  Odotin hieman enemmän raivoavaa ja raastavaa tempoa, sellaista musiikillista ryöstelyä. Muuten soitto kyllä kulki mallikkaan tenhoavasti, jännittävän kiusoittelevasti ja välillä hyvällä huumorilla höystettynä..

Mitään koko kansan musiikkia tämä ei missään mielessä ollut, sillä kaupallinen aspekti puuttuu, mikä vetäisi magneetin lailla. Eilenkin konserttisalin 420 paikasta löytyi hajanaisia vapaita paikkoja muutama kymmenen, vaikka Lontoon kaltaisessa metropolissa luulisi tällaisten konserttien olevan aina loppuunmyytyjä.  Lippujen hinnatkaan eivät ole päätähuimaavia, sillä takarivien paikkoja myydään £15,50 ja nytkin lippuja olisi ollut saatavilla hintaan 9,50, jos olisi uskaltanut jättää ostamisen ns. "viimetippaan".

 

Jaa tämä Twitter Myspace Digg Yahoo Netvouz Spurl Googlize this Blinklist Facebook Tee PDF Tulosta S-posti