Lontoo 20.3.2010

 

Ranskan Lyonista kotoisin olevan Louis Sclavisin uuden kvintetin alkujuuret ovat jo vuodessa 2005 ja silloisessa projektissa "L'imparfait des langues". Tarkoitus oli pyrkiä jatkamaan sitä työtä, jota silloinen kokoonpano oli tehnyt ja luoda uutta musiikkia avaamalla muistojen satunnaisia sirpaleisia palasia ja täyttämällä näitä uusilla ajatuksilla. Mukaan uuteen ryhmään vanhasta kokoonpanosta tulivat kitaristi Maxime Delpierre ja rumpali Francoise Merville. Yhtye esiintyi Lontoossa ensimmäistä kertaa tässä uudessa kokoonpanossa esittämässä uuden viime vuonna julkaistun levyn "Lost On The Way" sisältöä.

Kings Placen "Ykkössalin" olisi luullut olevan viimeistä istuinta myöden täynnä, mutta hajapaikkoja näytti olevan vapaana kuitenkin melkoisesti.

Sclavis on johtanut omia kokoonpanoja aina 1980-luvulta asti. Ne ovat vaihdelleet duo työskentelystä septettiin. Le Tour de France oli ensimmäinen, sitä seurasi mm. Trio De Clarinettes, African Trio ja Napoli's Walls. Häntä voisi kutsua Eric Dolphy "kakkoseksi" ei välttämättä suoraan musiikillisesti, mutta soittamiensa instrumenttien, klarinetti, bassoklarinetti, saksofoni, kautta. Hän on ilman muuta nykypäivän kiinnostavimpia klarinetisteja, mutta hän on taitava myös säveltäjänä. Eittämättä häntä voidaan joka tapauksessa pitää yhtenä eurooppalaisen jazzin suurista nimistä viimeisen 10 - 20 vuoden aikana. Sclavis on sanonut, että musiikki on luova prosessi, jonka tekeminen vaatii yhtä lailla kirjoitettua kuin improvisoitua esitystä. Sillä taas ei ole mitään merkitystä tietää milloin joku osa-alue on valmiiksi etukäteen mietittyä tai milloin paikan päällä vapaasti soitettua. Molemmat täydentävät toisiaan ja ratkaisevat kokonaisuuden. Se kuuluu myös hänen sävellyksissään, skaala on laaja, kansanmusiikista ja barokista nykyaikaiseen jazziin, erityisesti free ja avantgarde tyyppiseen jazziin. Hänen sävellyksensä ovat monesti monimutkaisia ja vaikeasti ymmärrettäviä, "aivojumppaa" vaativia, änkyrävääriä melodisesti, mutta kaiken kaikkiaan teokset ovat valtavan mielenkiintoista kuunneltavaa. Toisaalta hänen musiikkinsa on sen verran erikoista, että se ei kaikkia jaksa innostaa, mutta ainakin tämän konsertin perusteella voisi kuvitella, että hänen musiikkinsa löytää uusia ystäviä, sillä se oli ehkä rockpitoisinta tulkintaa Sclavisin tuotannossa, mitä on koskaan kuultu.
"De Charybde en Scylla,", "La doute du Cyclope,", "Aboard Ulysses's Boat","L'heure des songes,", "Bain d'Or,", kappaleiden nimillä on yhteys kreikan mytologiaan ja siellä nimenomaan Homeroksen tarusankarin Odysseuksen henkilöhahmon tapahtumiin.  Matka tähän maailmaan kulki jossakin tuntemattomassa historiassa, missä myrskytuulet tuivertavat antaen vauhtia puhallukselle "Charybdesta Scyllaan". "L'absence" surrasi kissamaisesti kuin kudontakone hiljalleen työntäen täydellisen tuotteen markkinoille käyttäjänsä ihailtavaksi.  "Des bruits a tisser" oli rankkaa jytinää, yhtye vyöryi kuin telatraktori rockyhtyeen voimalla kovalla sykkeellä. Sieltä löytyvät yksityiskohtaiset juuret jazzin, rockin ja nykyaikaisen musiikin tuntemattomille ilmaisuille. Sclavis käytti esityksen aikana erityisen paljon bassoklarinettia, jonka puhaltaminen ravisteli kuulijan tiukalla otteella mukaan. Siinä oli tanakan tukevaa virtuoosimaista henkeä, jossa rytmiset elementit sointuvat yhteen luontevasti, mahtavaa kuunneltavaa. Näitä voidaan pitää hänen tavaramerkkeinään tänä päivänä.

Sclavisin lisäksi yhtyeessä puhaltaa altto- ja sopraanosaksofonisti Mathieu Metzger ja yhteistyö tuntuikin sujuvan vallan hulvattomasti. Metzger sai paljon tilaa omille sooloiluilleen. Yhtyeen rumpali Francois Melville takoi välillä hyvin funk-voittoista sykettä, mikä toimi tasaisenvarmasti kuin metronomin tikitys. Hänen rytmityksensä vaihtui mallikkaasti vaikeiden kappaleiden sisällön mukaan nopeasti aivan toisenlaiseksi.  Olivier Lété, sähköbasson kumina antoi vauhtia ja loi voimakasta rockpitoista rytmitystä kohdata ankaran merenkäynnin, johon tarusankari Odysseus joutui paluumatkallaan.  Maxime Delpierren kitara "lauloi" tunteellisen tarkasti ja ponnekkaasti suurella intensiteetillä sukkuloiden rytmintuoton ja melodisten soolojen välillä edestakaisin.

Yhtyeen instrumentointi on melko tavallinen jazzyhtyeelle, mutta Sclavisin uuden kvintetin soittama jazz on kaikkea muuta kuin tavallista standardi jazzia.  Sävelmistä huokui Sclavismainen taitava särmikkään värikäs soinnutus ja monimuotoisuus. Taustarytmitys seurasi puhaltajien toimintaa tarkasti saaden aikaan vastustamattoman kuuntelunautinnon. Tämä oli elämyskonsertti, joka oli vailla vertaa. Tunnelmaa saattoi hieman häiritä vain ne "mattimyöhäiset", jotka eivät koskaan osaa tulla paikalle ajallaan, eivät edes väliajan jälkeen, vaan nostattavat kuuntelijoita tuoleiltaan ängetessään ja hakiessaan omaa paikkaansa esityksen jo alettua.

 

 

Jaa tämä Twitter Myspace Digg Yahoo Netvouz Spurl Googlize this Blinklist Facebook Tee PDF Tulosta S-posti