Trumpetisti, säveltäjä ja aktivisti Bill Dixon on kuollut. Hän menehtyi 16. kesäkuuta kotonaan Benningtonissa, Vermontissa 84-vuotiaana.Dixon oli  erityisesti 1960-luvulla yksi keskeisistä uuden jazzin toimijoista, joka pyrki lisäämään free jazzin ja myös sen esittäjien arvostusta yhdessä mm. Archie Sheppin kanssa.

Yksi Dixonin organisoimista tapahtumista oli 1964 October Revolution in Jazz, neljä päivää kestänyt konsertti- ja keskustelusarja. Se oli ensimmäinen free jazz-festivaali, jonka esiintyjinä olivat mm. Cecl Taylor ja Sun Ra.
Dixon ja Shepp olivat levittäneet free jazzin sanomaa jo kahta vuotta aiemmin Suomessa, jossa he esiintyivät Helsingin nuorisofestivaalien konsertissa Helsingin Soutustadionilla. Tuossa ristiriitaisen vastaanoton saaneessa konsertissa soitti heidän yhtyeessään myös klarinetisti Perry Robinson. Shepp ja Dixon levyttivät myös lokakuussa 1962 Savoy-yhtiölle, jolle Dixon myös teki lisää levytyksiä 1964. Tuolloin mukana olivat mm. Ken McIntyre ja Howard Johnson.
1960-luvun puolivälissä Dixon oli perustamassa osuustoiminnallista Jazz Composers Guild-organisaatiota, jonka tarkoituksena oli lisätä joukkovoiman avulla muusikoiden painoarvoa klubien omistajiin päin ja saada myös enemmän näkyvyyttä medioissa. Dixon uhkasi jopa muusikoiden lakolla, mutta hanke vesittyi ja JCG hajosi pian. Noihin aikoihin Dixon osallistui Cecil Taylorin Blue Notelle tekemän Conquistadator-lp:n tekemiseen. 1967 Dixon teki RCA:lle vahvasti kokeellisen Intents & Purposes-lp:n, jonka kaikissa kappaleissa oli eri kokoonpano.
Dixon teki pitkän päivätyön Vermontissa toimivassa Bennington Collegessa, jonka opettajakuntaan hän liittyi jo 1968. Hän perusti 1973 oppilaitokseen mustan musiikin osaston, jonka opetusohjelman hän suunnitetli ja jota hän myös johti. Dixonin asema mahdollisti myös sen, että Benningtonissa oli usein vierailevina taiteilijoina myös hänen muusikkotovereitaan.
Opetustyön ohella Dixon oli aktiivimuusikko, joka varsinkin 1980-luvulta lähtien vieraili usein myös Euroopassa eri festivaaleilla, mm. Porin Ultra Jazz Meetingissa 1991. Hän teki Euroopassa myös monia levytyksiä sekä amerikkalaisten että eurooppalaisten muusikoiden kanssa. Dixonilla oli pitkään kestänyt hedelmällinen yhteistyö italialaisen Soul Note-yhtiön kanssa. Sen tuloksena syntyi vuosina 1980-1999 yhdeksän albumia, joihin kuuluivat mm. Son of Sisyphus (1988) ja Vade Mecum (1993) Kaksi viimeistä levtystään Dixon äänitti 2007.
Muusikkitoimintansa lisäksi Dixon oli myös kuvataitelija, jonka maalauksia nähtiin myös hänen levyjensä kansikuvina.

Jaa tämä Twitter Myspace Digg Yahoo Netvouz Spurl Googlize this Blinklist Facebook Tee PDF Tulosta S-posti