Jo toistasataa muusikkoa on saanut vuosittain jaettavan Jazz Masters tunnustuksen joukossa mm. Miles Davis, Dizzy Gillespie, Art Blakey, Joe Henderson, Ornette Coleman, Herbie Hancock, Anita O’Day, Ella Fitzgerald ja Max Roach. Tänä vuonna olivat vuorossa Dave Liebman, Hubert Laws, Johnny Mandel, Orrin Keepnews ja Marsaliksen perhe.

Jazzin asema Yhdysvalloissa on edelleen vankka ja sitä tuetaan aitona amerikkalaisena taidemuotona myös julkisin varoin. Kongressin perustama säätiö National Endowment for the Arts (NEA) järjesti Jazz Masters- tapahtuman New Yorkissa APAP-konferenssin yhteydessä (APAP = Association of Performing Arts Presenters).

Vuoden 2011 Jazz Masters-palkintojen jako ja konsertti oli järjestetty jazzin kodissa ( the Home of jazz at Lincoln Center) Frederick P. Rose Hallissa. Sisälle astuessa oli vaikea kuvitella, että monine myös orkesterilavan taakse ulottuvine parvekkeineen enemmänkin oopperataloa muistuttavassa ympäristössä esitettäisiin jazzia. Se oli kuitenkin pakko uskoa, kun saimme käteemme teatterista ja klassillisesta musiikista tutuksi tulleen Playbill-lehden, joka nyt vilisikin tuttujen jazzartistien nimiä. Konsertti lähetettiin suoraan netissa ja löytyy edelleen NEA:n verkkoarkistosta.

Kustakin Jazz Masters-palkinnon saajasta oli tehty esittelyvideo, jonka jälkeen itse taiteilija sai puheenvuoron. Tämän jälkeen Lincoln Center Jazz Orchestra esitti kyseisen taitelijan musiikkia. Jazzin puolestapuhujana ja levytuottajana tunnettu ja nyt Jazz Masters-palkinnon saanut Orrin Keepnews pääsi ensimmäisenä yleisön eteen. Hän kertoi monista pitkistä öistä äänitysstudioissa, joissa käytiin kuumia väittelyjä. Ne eivät ole kuitenkaan sopivaa kieltä tähän tilaisuuteen, hän naurahti.

Keepnews tunnetaan jazzjournalismin ohella perustamistaan levymerkeistä Riverside, Milestone ja Landmark Records. Levyjen tuottajana hän oli tekemisissä lähes kaikkien viime vuosikymmenten merkittävimpien muusikkojen kanssa. Keepnewsin esittelijänä toimi Jimmy Heath, joka – kun tapasimme edellisen päivän paneelikeskustelussa - muisti yhä esiintymisensä Esko Linnavallin johtaman UMO:n solistina.

Huilisti Hubert Laws esitti kappaleen Stella by Starlight duettona pianisti Kenny Barronin kanssa. Loistava instrumenttitekniikka oli edelleen kuultavissa. Alkuaan klassisen koulutuksen Juilliardissa saanut Laws on esiintynyt myös monien tunnettujen sinfoniaorkestereitten solistina. Silti Down Beatin lukijat valitsivat hänet peräti 12 vuotena johtavaksi jazzhuilistiksi. Laws on hyvä esimerkki siitä, ettei jazzin ja klassisen musiikin tarvitse olla toisiaan poissulkevia.

David Liebmanin esittelijänä piti alkuaan olla Lee Konitz, mutta erilaisista matkustamiseen liittyvistä esteistä johtuen hän ei päässyt paikalle. Liebman tunnetaan paitsi saksofonin soitostaan myös pitkästä urastaan pedagogina, pitihän hänen alkuaan ryhtyä koulun opettajaksi eikä muusikoksi; mm. Sibelius- Akatemia on myöntänyt hänelle kunniatohtorin arvon. Liebman esitti big bändin kera Gerswinin kappaleet Summertime ja There’s a Boat Dat’s Leavin’ Soon for New York.

Johnny Mandelin esitteli Benny Golson. Pitkän iän ohella heitä yhdistää toimiminen sekä instrumentalistina, säveltäjänä että sovittajana. Vaikka Mandelin sävellyksiä kuten The Shadow of Your Smile on tullut itsekin soitetuksi, hänen pitkä uransa trumpetistina ja pasunistina ei ollut entuudestaan tuttu. Mandel kertoi keikoistaan mm. Jimmy Dorseyn ja Buddy Richin big bändeissä ja sovitusten tekemisestä Count Basielle. Samoin kuin Hubert Laws myös Mandel sai alkuaan klassisen koulutuksen. Hän opiskeli sekä Manhattan School of Musicissa että Juilliardissa.

Kaikki alkoi siitä, kun hänen äitinsä, joka oli oopperalaulaja, huomasi 5-vuotiaalla pojalla olevan absoluuttisen sävelkorvan. Säveltämisen Mandel aloitti kuitenkin myöhään, vasta 20-vuotisen muusikkouransa jälkeen. Hän ei koskaan ollut halunnut omaa bändiä eikä kapellimestarin ura häntä liiemmin kiinnostanut. Kuitenkin nyt vanhalla iällään hän on huomannut, että kapellimestarina toiminen onkin peräti hauskaa puuhaa!

New Yorkissa v. 1925 syntynyt Mandel muutti jo 1957 Hollywoodiin, jossa hän on tehnyt musiikkia yli 30:een elokuvaan. Hän kertoi mainion anekdootin sävellyksen tilaamisesta elokuvaan MASH. Häneltä nimittäin haluttiin HUONO sävellys, se kun sopisi elokuvan tyyliin paremmin kuin kauniit melodiset linjat. Tästä tuli ongelma, koska hän ei ollut tottunut tekemään mitään kelvotonta. Niinpä hän joi päänsä täyteen ja vasta silloin tehtävä onnistui… mutta ei aivan nappiin, sillä sävellyksestä ei tullut sittenkään riittävän huonoa, hän vitsaili. Johnny Mandellin kunniaksi Lincoln Center Jazz Orchestra esitti elokuvan Sandpiper ääniraidalle alkuaan sävelletyn The Shadow of Your Smile-kappaleen. Orkesteria johti säveltäjä itse ja solistina toimi Wynton Marsalis.

Marsaliksen perheelle myönnetylla Jazz Masters-palkinnolla oli monia perusteluja. Erityisesti jazzin aseman edistäminen, perinteen tallentaminen ja nuorten koulutuksen kehittäminen olivat keskeisiä ansioita. Isän ja poikien työta esitteli Cedar Walton, ja isä Ellis esitti poikiensa Wyntonin, Branfordin, Delfeayon ja Jasonin kanssa hyvin sovitetun kappaleen At the House, In Da Pocket.

Konsertissa esiintyi myös Helsingin Birdlandin avajaisista tuttu laulaja Roberta Gambarini yhdessä Jimmy Heathin kanssa. He esittivät Hank Jonesin ja Abbey Lincolnin säveltämän Angel Face, jolla kunnioitettiin kaikkien viime vuonna poismenneiden Jazzin Mestareiden muistoa.

Konsertin jälkeen järjestetyssä cocktail-tilaisuudessa oli mahdollista tavata henkilökohtaisesti palkinnon saajia. Kaiken kaikkiaan Jazz Masters Awards-konsertti oli mieleen jäävä elämys, hyvin suunniteltu ja toteutettu kokonaisuus.

 

Jazz Masters-paneelikeskustelu

Ennen palkintojenjakoa ja konserttia NEA oli järjestänyt paneelikeskustelun, johon myös yleisö saattoi ottaa osaa. Keskustelu on nähtävissä myös verkossa vielä noin kuukauden ajan. A.B. Spelmanin vetämään keskusteluun osallistuivat kaikki vuoden 2011 Jazz Masterit. Tavoitteena oli peilata jazzissa tapahtuneita muutoksia omien henkilökohtaisten kokemusten kautta.

Keskustelu aaltoili vanhojen muistelojen siivittämänä monien jazzin harrastajille tuttujen teemojen ympärillä. Kun muodollisen koulutuksen merkitystä arvioitiin itse oppimisen vastakohtana, oli selvää, ettei pelkkä opiskelu riitä menestymiseen. Jazzmuusikolta vaaditaan monia henkilökohtaisia taitoja ja nimenomaan jazzin kyseessä ollessa on viime kädessä aina kyse lahjakkuudesta ja yksilösuorituksesta.

Panelistit pitivät kuitenkin hyvänä, että jazzin asema vakiintui tunnettujen musiikkikoulujen kuten Juilliardin aloitettua opetuksen. Tällöin myös apurahojen saanti helpottui. Sekä opetuksen että opiskelun kansainvälistyttyä myös jazzin tason sanotaan nousseen. Tason madaltuminen on harhakuva, joka on syntynyt siitä, että musiikin levittäminen on tehty helpoksi. Huonoa musaa on ollut ennenkin. Uuden teknologian vaikutusten arviointi oli panelisteille vaikeaa, he kun eivät ole sitä omalla urallaan joutuneet kokemaan. Keskustelu teknologiasta loppui siihen kun tenoristi Jimmy Heath nousi yleisön joukosta ja ilmoitti uuden digitaalisen teknologian ainoan vaikutuksen olevan vain sen, että musiikin varastaminen on tehty helpoksi.

Yhtenä nykypäivän jazzin huonona puolena panelistit pitivät sitä, että muusikkojen uudistumisen paine on tullut liian ankaraksi. Juuri tämä voi madaltaa musiikillista tasoa. ’NEA Jazz Masteriksi on tähän saakka tultu nimenomaan tekemällä samaa sitkeästi uudelleen ja uudelleen’, lisäsi Ellis Marsalis.

 

Muutama sana jazzin asemasta USA:ssa

National Endowment for the Arts (NEA) perustettiin jo 1960-luvun puolivälissä. USA:n kongressin aikaansaama järjestö sai tehtäväkseen taiteen tukemisen vuotuisilla apurahoilla. Jo tuolloin uhanalaiseksi luokiteltuna taidemuotona jazz pääsi mukaan vuosikymmenen loppupuolella. Silloin tuettiin ensimmäistä merkittävää akateemista hanketta jazzin alalla; George Russelin työ nimeltään Lydian Chromatic Concept of Tonal Organization. Vuosina 1982-2010 Jazz Masters Awards- palkintoja on jaettu reilusti yli sadalle taiteilijalle. Valinta on demokraattinen, se perustuu yleisöäänestyksen tuloksiin. Kunnian lisäksi kukin palkinnon saaja nettoaa 25 000 dollaria. Viime vuonna NEA:n tuki jazzille oli kaiken kaikkiaan 3 miljoonaa dollaria.

Jazzin aseman parantamisessa merkittävää oli Jazz at Lincoln Center (JALC) –organisaation perustaminen vuonna 1987. Wynton Marsalis toimi puuhamiehenä alusta alkaen ja hän on edelleen organisaation taiteellinen johtaja. Kokonaan uusien nimenomaan jazzmusiikkia varten suunniteltujen tilojen rakentamisen ohella JALC:n merkittävänä ansiona on jazzin statuksen nostaminen perinteisen konserttimusiikin tasolle. Kun jazztoiminta on nyt osa Lincoln Centeriä, myös tämän hallinto sekä sponsorointiin että lahjoituksiin perustuva rahoitusjärjestelmä ylläpitävät yhtä lailla jazzia kuin oopperaa, balettia, teatteria ja klassillista musiikkia. Suomessa tähän on vielä hieman matkaa!

 

2011 Jazz Masters juhlakonsertti ja paneelikeskustelu

http://www.nea.gov/honors/jazz/index.html

 

APAP- JJA Workshop

Jazzrytmien lukijoille tutun Howard Mandelin vetämä JJA (Jazz Journalists’ Association) järjestämässä keskustelutilaisuudessa puntaroitiin esiintyjien ja journalistien yhteistyötä ja uuden teknologian antamia mahdollisuuksia. APAP-konferenssin yhteydessä järjestettynä tilaisuus houkutteli laaja-alaisesti osallistujia musiikin eri sektoreilta. Journalistien ohella paikalla oli klubien mm.Blue Note ja Dizzy’s Coca Cola agentit ja verkkopalvelujen edustajia. Mandel sai vilkkaan keskustelun alulle esittämällä idean kännyvideoitten (performance videos) vapaasta käytöstä journalistisiin tarkoituksiin. Usein parin minuutin video kertoo esityksestä enemmän kuin tuhat sanaa. Kaiken lisäksi uudet halvat HD-kamerat takaavat teknisen laadun, joten taiteilijoitten ei pidä ainakaan tästä huolestua. Kaiken lisäksi esiintyjien tulisi olla tyytyväisiä saadessaan ilmaista PR:ää. Vanha vertaus sohaisusta muurahaispesään kuvaa hyvin seuranneen kahden tunnin puheenvuoroja.

Apples & Oranges-hengessä käydystä keskustelusta oli vaikeaa tehdä mitään johtopäätöksiä. Taiteilijat ja heidän edustajansa haluavat pitää kaikin keinoin kiinni vanhoista copyright- ehdoista. Kaiken lisäksi, jos mahdollista, he pyrkivät hallitsemaan entistä tiukemmin kaikkea julkisuutta. Pelkona on, että journalisti levittää negatiivista tietoa esiintyjästä, jos ei esim. henkilökohtaisista syistä satu pitämään tästä. Mandelin oli pakko todeta tässä yhteydessä, ettei kukaan journalisti ole kuitenkaan koskaan onnistunut tuhoamaan vihaamansa artistin uraa! Mielenkiintoinen idea oli Adam Schatzin ajatus journalistisin periaattein toimivasta verkkosivustosta, joka nimenomaan käyttäisi erilaisia laittomia esitysvideoita. Sivustolta olisi kuitenkin linkki kunkin taitelijan äänitteitä myyville sivuille (maksua vastaan?) ja täten taiteilija saisi käyttöönsä uudentyyppisen markkinointikanavan. Eipä kyseinen ”Search and Restore non-profit” kuitenkaan saanut artistien keskuudessa juuri minkäänlaista kannatusta. Keskustelu aiheesta varmaankin jatkuu eri foorumeilla. Mielenkiintoinen oli myös paikalla olleen basisti Melvin Gibbsin tulevaisuuden visiointi: kun jatkossa itse musiikilla ei enää elä, taiteilijan on pakko ansaita elantonsa panemalla haastattelut maksullisiksi!

 

Jaa tämä Twitter Myspace Digg Yahoo Netvouz Spurl Googlize this Blinklist Facebook Tee PDF Tulosta S-posti