Jazzin anti jäi tyngäksi

Harlem Jazz Clubin tämän syksyn retki suuntautui Tarttoon. Bussilla Turusta Helsingin kautta Tarttoon taittui mukavassa jazzhengessä. Intoa puhkuva yli neljänkymmenen hengen ryhmä heitteli jazzhenkisiä vitsejä "jazzjuoman" voimalla.   Kova meno laantui kuitenkin perillä, kun oikean elävän jazzmusiikin löytäminen kaupungilta olikin lähes täysin ylitsepääsemätön ongelma. Jazz, kuten muukin elävä musiikki, tuntui olevan kiven alla. Kissojen ja hiirien kanssa sitä haettiin, kun ryhmä hajaantui omiksi "sissipartioiksi" vainumaan jazzia. Ei auttanut vihikoiratkaan, vähäiseen antiin jouduttiin tyytymään.

Volga

Torstai-iltana meille oli varattu etukäteen koko ravintola ja paikalle oli hankittu aivan meitä varten "oma" paikallinen orkesteri (kitara, basso, rummut - trio) laulusolistin kera. Bossanova tuntui olevan tälle yhtyeelle ominainen tyylilaji. Eikä siinä mitään, saimme kuulla ihan mukiinmeneviä letkeitä "brassirytmejä". Musiikin kuuntelu jäi kuitenkin valitettavasti varsin valjuksi, sillä ruokailun sekamelska vei kaiken keskittymiskyvyn. Ruokailu oli siis täydellinen katastrofi, lievästi ilmaistuna. Se oli sen luokan kaaos, ettei parempaa väliä. "Quel Bordel!". Joopa joo Juupajoelta, saatiinhan sitä ruokaa sitten loppu viimeksi, täydellisten sekoilujen jälkeen parin tunnin odottelun jälkeen. Ihmetellä pitää, sillä ruoka oli tilattu kaikkien kohdalta etukäteen ja ilmoitettu ravintolalle heidän toivomuksensa mukaan. Avutonta tarjoilu kuitenkin tuntui olevan, vaikka tarjoilijoita tuntui vilisevän ympärillä kaiken aikaa. Välillä kylläkin kaikki häipyivät kuin tuhka tuuleen ja tuli sellainen tunne, että ei sitä "tavaraa" tule ollenkaan. Siinä "hässäkässä" unohtui, että lavalla oli joku ryhmä soittamassa bossanova pohjaista jazzia. Mutta kaikesta huolimatta vihdoin saatu ruoka oli erittäin hyvää, mikä kirjattakoon plus-puolelle. Tästä puhutaan ilmeisen pitkään. Tulee mieleen viime vuoden Faschingin "menyyyyy venyyyyy" tarina.

Tartto tutuksi

Perjantaina meitä pyöritettiin paikallisoppaan voimin ympäri Tarton historiallista keskustaa. Siinä tuli tutuksi piispat, parturit, suutarit, leipurit, joku anatomian laitoksen perustaja, E.R. Faehlmann, yhtä lailla kuin tyynyn päällä puiston kivipenkillä istuneet proffatkin, taisimme tutustua johonkin paikalliseen kuuluisuuteen Johann Skytteenkin. Tietoa tuli talikalloon siihen tahtiin, että muisti täyttyi ja kovalevystä alkoi nousta savua, kun pääkoppa "tilttasi" akselipainojen ylittyessä. Tiedonjano yltyi näännyttävään "A. Le Coq" janoon.

A. Le Coq

Janonsammuttaja. Eipäs kuitenkaan hötkyillä vielä, ensin piti tarkastaa putkistot, terässäiliöt ja - sammiot, pullotuslinjat ja käydä läpi historiatiedot tuotantomenetelmistä ennen vanhaan, katsella pullot, etiketit, korkit, logistiset menetelmät ja tietenkin perustajan elämänkerta. Mutta sittenhän se riemu ratkesi ja valtava puheensorina nousi volyymissä hetkessä pari astetta korkeammalle, kun laitoksen "kaikki tietävä" opas, Ilmar, aukaisi oluthanat. Pöytään luikahti Premiumia, Portteria, Alexanderia, lonkeroa ja siideriä, jotain muutakin taisi toisten käsiin joutua. Rilluttelua kesti aikansa, kunnes hanat sulkeutuivat. Oli aika kiittää, pokkailla ja poistua bussille. Seuraava janoinen porukka oli jo portilla kuolaamassa. Siirryimme hotellille ihmettelemään mitä keksitään illaksi.

Shakespeare

Joka paikkaan tämä herra näyttää ehtivän. Kyseessä oli kuitenkin Tarton teatteriravintola, mikä tuntui olevan ainoa paikka, jossa saatoimme kuulla, edes jazzintyngäksi luokiteltavaa musiikkia. Kun torvet puuttuivat eivätkä rytmiryhmääkään olleet paikalla, niin tuloksena on soolo tai duo taustamusiikkia illanistujaisiin. Parina iltana siinä sitten istuttiin kuuntelemassa ensin englantilaista kitaristi, "huuliharppukostaja" Louis Digmania ja toisena iltana paikallista koneellisesti pianosäestettyä tyttölauluduoa Principetä. Ihan kuunneltavia esityksiä, mutta tuskin kukaan olisi pelkästään näiden esiintyjien varjolla lähtenyt matkaan. Jotain muuta ennakkosuunnitelmissa oli varmasti mielessä.

Yllätys

Lauantai iltapäivän "ylläriksi" voitaneen luokitella se, että lomamatkalla samanaikaisesti ollut ryhmä Imatra BB:n soittajia ja muita imatralaisia harrastelija soittajia esiintyi kauppakeskus Taskun edessä ulkona. Saimme kuulla setillisen kunnollista reipasta torvimusiikkia niin sanotusti täydeltä laidalta. Tällainen yllättävä lisäannos sattui varsin oikeaan aikaan ja vieläpä kotimaisin voimin esitettynä.

Uutta reissua odotellen

Matkustaminen avartaa, sanotaan. Tällä kertaa jazz ei kuitenkaan avartunut. Osasyynä tähän oli, että paikallinen jazzklubiksi luokiteltu Illegaard oli muuttanut tapojaan ja siirtynyt muunlaisen musiikin esityspaikaksi. Sen voitaneen sanoa hieman latistaneen tunnelmaa. Muutenhan sitä on kiva rehvastella maailmalla. Vaikka jazzin kuuntelu jäi varsin vähäiseksi, niin matkustaminen on aina antoisaa mukavassa ja hyvässä seurassa. Näissä merkeissä kiitos ja kumarrus järjestäjille. Mitä ensi vuosi mahtaa tuoda mukanaan. Kohde ja suunta ainakin varmasti muuttuvat.

 

Jaa tämä Twitter Myspace Digg Yahoo Netvouz Spurl Googlize this Blinklist Facebook Tee PDF Tulosta S-posti