Olimme talvisella New Yorkin matkallamme astumassa Jazz Standard-klubiin, kun salin hämäryydestä työntyi ulos tutunnäköinen mies. Hän paljastui rumpali Jaska Lukkariseksi. Moikkasimme hätäisesti.  (On tosi coolia tavata omia maamiehiään vieraissa suurkaupungeissa!) Konsertti Jeff 'Tain' Watts 4 oli alkamassa.

Iso musta mies kuin afrikkalainen heimopäällikkö istuutui rumpuihin. Hänellä ei kuitenkaan ollut kädessään keihästä ja kasvoillaan sotanaamaria vaan päässä oli villapipo ja yllä pelipaita, jossa luki jonkun urheilujoukkueen nimi. Tavasimme kirjaimet: Pittburgh Steelers. Asu oli ajankohtainen, sillä Amerikkalaisen jalkapallon Super Bowl- loppuottelu oli ovella.

Urheiluintoilija oli tietysti Grammy-voittaja Jeff 'Tain' Watts, joka tuli aikoinaan tunnetuksi NBC:n Tonight Shown rumpalina. Nyt hän oli illan bandleaderi. Lempinimi Tain (chieftain) tarkoittaa päällikköä.

Lavalle astuivat muutkin soittajat: tenoristi Marcus Strickland, pianisti Dave Kikoski ja basisti Robert Hurst. Raju poljento ryöpsähti liikkeelle imaisten mukaansa. Vajosimme transsendenttiseen hypnoosiin. Joka puolella paukuteltiin, kilkuteltiin, töräyteltiin, aksentoitiin ja vaihdettiin tempoa. Ihmeellistä kyllä tämä tapahtui kaikessa yhteisymmärryksessä. Bändi oli kuin hienosäädetty kone, jota nappulasta veivattiin eri nopeuksille. Täydellisellä taidolla ja harkitusti pauhasi musiikki päällikön komennuksessa. Ei ollut vihjettäkään taistelusta tai anarkiasta, vaikka äänivyöry oli melkoinen. Pomo oli heti setin alussa luetellut kappaleet, jotka olivat lähinnä hänen omia sävellyksiään. Taukoja ei piisien välissä siis ollut. Tällainen menettely on diggarin kannalta mukavaa, sillä taivaallisesta transsista ei tarvitse pudota maan päälle ennen kuin setti on lopullisesti ohi. Tosin jouduimme nyt arvailemaan milloin edellinen kappale oli loppunut ja uusi alkanut.

Strickland, nuori lahjakkuus kävi saksofoneineen vahvaa vuoropuhelua rumpujen kanssa, oikein mainio pari. Välillä vuoro siirtyi Kikoskille, jonka vikkelät sormet hyppelehtivät koskettimilla. Tunnemme Kikoskin hyväksi soittajaksi, mutta nyt kaipasimme pianosta kuitenkin hieman tuhdimpaa otetta kuin pelkkä tekninen taituruus. Tuntui välillä, että kaveri oli aivan omissa maailmoissaan. Hän ei ehkä ollut paras valinta tähän kokoonpanoon. Hurst sen sijaan selvitti osuutensa kiitettävästi.

Rumpali oli omassa elementissään. Hän osoitti hallitsevansa kaikki tempot ja kaikki genret. Supernopea rytmi putosi yhtenään alle puoleen ja hard bop vaihtui saumattomasti vanhaksi bluesiksi tai svengiksi saman piisin aikana. ( Samoin vaihtelee tempoa lattariperkussionisti Bobby Sanabria. ) Myös uhkea free oli pojilla hanskassa. Dynaamista menoa!  Viimeinen kappale yltyi mahdottomaan kliimaksimylvintään ja päättyi yleisön mylvivään riemuun.

Sitten rauha ja hiljaisuus palasivat maanpäälle, valot syttyivät saliin ja lähdimme jututtamaan soittajia. Eila vetäisi laukustaan erään naisrumpalin valokuvan, näytti sitä päällikölle ja kysäisi: "What do you think of this drummer? - Who is that?" hän uteli. "It's me!" Eila vastasi. -"Sit down, play my drums", käski pomo ja istutti Eilan pallilleen. Tämä oli aivan nolo. Ei hän osannut soittaa. Kuva oli lavastettu.

Tervehdimme vielä Marcus Stricklandia, jonka tunsimme muutaman vuoden takaa, kun nuorukainen ja kaksoisveljensä rumpali E.J. Strickland kutsuivat meidät 22- vuotissynttäreilleen. Hyvästelimme muut bändin jäsenet ja poistuimme kävellen New Yorkin yöhön.

Mietimme kokemaamme. Vaikka kappaleet olivat hauskoja ja taidolla tulkittuja, ne tuntuivat välillä loputtomine kilkutteluineen ja kalkutteluineen kikkailulta (too many tricks and gimmicks) kuin nelivuotiaan kokeiluilta ksylofoninsa kanssa. Sävellykset eivät oikein jääneet mieleen. Arvelimme, että kenties rummut sopivat todella paremmin säestykseen kuin varsinaiseen päällepäsmäykseen. Vaikka soittajien suoritukset olivat loistavia ja annamme heille täyden tunnustuksen, aloimme kaivata kuitenkin jotain melodista ja kauniisti soittavaa pianistivelhoa lumoamaan meidät henkevyydellään. Tajusimme, ettei pelkkä rytmi yksin riitä, jonkinlaista sävelmääkin tarvitaan.

 

 

 

 

 

.

 

 

Jaa tämä Twitter Myspace Digg Yahoo Netvouz Spurl Googlize this Blinklist Facebook Tee PDF Tulosta S-posti