|
Ulkomaat
|
|
Jouko Kirstilä
|
|
17.11.2008 14:41 |
|
(Kuvat saa suuremmaksi klikkaamalla niitä!)
|
Lontoo 17.11.2008
Vetotrumpettivelho Steven Bernsteinin johtama yhdeksän henkinen Millennial Territory Orchestra (MTO) soitti uudet sävelet kolmeen Ohukainen ja Paksukainen 1920-luvun mykkäfilmikauden klassikoihin, "Sugar Daddies", "Double Whoopee" ja "Wrong Again" Barbicanin loppuunmyydyllä salilla.
 Steven Bernstein Sunnuntai-iltapäivän konsertti oli samalla tarkoitettu koko perheille. "Family friendly", kuten esitteet asian ilmaisivat. Hieno ajatus sinänsä, sillä samalla saattaa nuori sukupolvi löytää myös jazzmusiikin. Tämä oli harvinaista herkkua, jota ei usein pääse näkemään ja kuulemaan eikä kokemaan. Bernstein on ollut suosikkejani siitä saakka, kun ensi kertaa kuulin ja näin hänen soittavan vetotrumpettia Porissa yli kymmenen vuotta sitten. Hän näyttää olevan myös taitava sovittaja. Hän ohjaili tapahtumia ja MTO:n soittoa tiukan selkeästi valkokankaalla nähtyjen Laurelin ja Hardyn toilailujen mukaisesti. Soitosta huokui modernilla tavalla vanhan swingin vellovat sävelet taitavien soittajien soolojen myötävaikutuksella. MTO orkesteria voitaisiin luonnehtia, vaikka "älykköjen juhlabändiksi", siinä on ison orkesterin voimaa ja rohkeutta, mutta samalla myös huokuvan lämmintä iloista meininkiä.
|
|
Viimeksi päivitetty 17.11.2008 15:14 |