Tallinnan Nömmen Suvejazzin toinen päivä, lauantai 6.8.2011 tarjosi kuulijoilleen kahdella lavalla monitahoisen kuunteluelämyksen.

 

Tapahtumapaikkana oli Nömmen Spordikeskus, jonka ulkoallasalueelle oli pystytetty kaksi esiintymilavaa. Pienempi lava sijaitsi altaiden välissä ja päälava altaiden ulkolaidalla. Ensin mainitulla esiintyivät nuoret artistit tapahtuman alussa sekä päälavan taukojen aikana.

 

Soitto alkoi pikkulavalla kello 17.00 nuoren basisti Raimond Mägi Groupin pirteän modernilla soitolla. Sekstetin musiikki oli kokonaisuudessaan kattaus aistikkaan melodisesta harmoniasta aina kakofonian rajoja hipovaan avantgardismiin. Yhtyeen laulusolisti Marta Aliide Jakovski oli mielenkiintoinen tuttavuus. Hänen voimakkaissa tulkinnoissaan oli sekä lämminta romanttisuutta että vastapainona väkevän raakaa poikkitaiteellisuutta. Jälleen kerran herätti ihmetystä, mistä Eestissä ja yleensäkin Baltian maissa riittää näitä hyviä nuoria jazzlaulajattaria... kun taas meillä ne ovat tuiki harvassa.

Seuraavana lavalle asettui harvemmin kuultu kokoonpano: kantele - pystybasso. Latvialainen kanteleensoittaja Laima Jansone sekä eestiläinen basisti Ara Yaralyan esittivät setin, jossa Laima soitti 11- ja 15 kielistä kannelta. Tyylissuuntaan voisi kuvailla vaikkapa sanoilla flamenco-balladi-folk-jazz. Esitys oli kaikenkaikkinensa kauniin melodinen ja yllättävän moniääninen. Se toi välillä mieleen flamencokitaroinnin, väliin perinteisen latvialaisen kokle -musiikin. Myös monitahoiset ja hienot bassosoolot antoivat oivaa maustetta esitykselle. Mukavan makuinen välipala illan konserttikokonaisuuteen.

Laima kertoi soittonsa jälkeen tietävänsä suomalaisia sähkökanteleen soittajia. Hän ihasteli suuresti heitä ja kertoi esimerkiksi 32 -kielisten kanteleiden soiton olevan erittäin vaikeaa hänen soittopeliensä rinnalla. Tuohon on helppo yhtyä kuunnellessa vaikkapa Senni Eskelisen ja hänen String Purénsa soittoa.

 

Kanteletuokion jälkeen oli vuorossa päälava ja latvialainen Auli yhtye vierailijanaan eestiläinen puhallintaituri Meelis Wind. Tapahtuman pääpromoottori Toivo Unt heitti ilmaan leikkisästi toteamuksen, että Meelis oli mukana, että esitykseen saatiin jotain jazziakin...

No, ehkäpä asiaa voidaan tarkastella myös noin, sillä Auli oli säkkipilli- ja lyömäsoitinvetoinen, massiivinen esitys, joka sai jykevällä soitollaan myös rankahkon sadekuuron piiskaamaan festivaalialuetta.

Entisaikojen asusteisiin pukeutuneiden kuuden soittajan säkkipillit soivat omalla upealla soundillaan,

luoden Meelis Windin klarinetille että bassosellaiselle väkevän pohjan puhaltaa modernimpaa kuviota. Kun väkevän voimakas nelihenkinen rumppukomppi takoi tahdin vaikkuisimpaankin korvaan että jäykimpään rytmitöppöseen, niin omalaatuinen hypnoottinen underground kietoi kuulijat vaippaansa. Hyvin suunniteltu ja harjoiteltu show-kokonaisuus toimi kuin sveitsiläinen kello tai karkeammin ilmaistuna; junan vessa. Mielikuviin nousi jotenkin Keitejazzilla kuultu Bad Ass Brass Band...

 

Sadekin laantuessa siirryttiin jälleen pikkulavalle, jossa trumpetisti Otto-Karl Vendt bändeineen puhalsi nuorten voimin, perinteisempää jazzia funkkavan tyylikkäästi. Vendt osallistui keväällä Nömme Jazzin instrumentaalikilpailuun, jonka silloin voitti Suomen Jorma Kalevi Louhivuori ylivoimaisen upealla esityksellään. Jo tuolloin Vendt jäi mieleen tasapainoisena ja rauhallisena soittajana. Ehkä hänen kvartettinsa olisi voinut valita hieman vauhdikkaamman ohjelmiston, sillä kosketinsoittaja Holger Marjamaa rykäisi erinomaisen maittavat soolot Vendtin ohella. Kokonaisuudessa tämä soittokunta hoiti postinsa hyvin, kuten kaikki pikkulavan nuorten yhtyeet. Kiitos siitä järjestäjille, että nuorille annettiin yleensäkin mahdollisuus soittaa Suvejazzeilla. Näin edesautettiin osaltaan hienosti jazzin tulevaisuutta Eestissä.

Sitten jälleen takaisin päälavalle ja Prantsunmaan poikien pariin. Mainio ranskalaiskolmikko Melosolex pisti pystyyn sellaisen musiikillisen hulabaloon, ettei paremmasta puutetta. Yleisö sai kuultavakseen oivan sekoituksen yhtälailla ranskalaista mousettea ja chansonia, argentiinalaista tangoa, amerikkalaista jazzia, suomalaista humppaa ynnä mahdollisia muita tyylisuuntia ajettuna avantgardistisen tehosekoittimen lävitse: Nautittavaksi imupillisillä suullisilla, pelimiehen kulauksilla tai kamelintiilitysryysteellä.
Saksofonisti Frederic Gastard kokeili basso-, tenori- ja sopraanosaksofonia, välillä pariakin yhtäaikaa. Ja soitto raikasi ja mies antoi kaikkensa kuin tyhjenevä ilmapallo, toinen, kolmas, neljäs... upeaa puhaltamista. Jos meillä Suomessa on Durasell-rumpali Riippa, niin Melosolexin rumpali Denis Charolles tarvitsee käyntivirrakseen vähintäänkin Salama-akun. Mies eli joka solullaan rytmin tekemisen. Naamakin oli välillä kuin nouseva ukonilma, välillä kuin maitoon leivottu ranskanpulla. Ja kun hänellä oli normaalin patteriston lisäksi muutakin arsenaalia mukaan, niin meno senkuin parantui. Huhhuh...
Kun tähän kaksikkoon hitsattiin vielä yhteen haitaristi Vincent Peirani, pirunkeuhkon todellinen taituri, niin musiikillinen täyttymys alkoi olla kypsä. Herra Peirani yhdisteli ilmiömäisen ihanasti erilaisia tyylisuuntia. Hän oli pelimanni suurella PEE-kirjaimella...
Ranskalaisveijareiden hienonhienon soiton kruunasi kokonaisvaltainen show... juuri sellainen, joka toimii yhtälailla Pariisin yössä, Nömmen illassa kuin... toivottavasti myös joskus Suomessa.

Melosolexin upean setin jälkeen pikkulavalle asettui Late's 5, viisikko, jonka punaisena lankana oli latinojazz. Ranskalaisten jälkeen ei ollut ehkä helpoin paikka esiintyä, mutta nämä nuoret tykittivät ennakkoluulottomasti pimenevään iltaan vauhdikkaan rytmipommin. Bändin eturivin tähtenä oli naispuolinen saksofonisti-laulajatar Pille-Rite Rei, jonka rytmikkään menon keskelle laulama balladi sai itsekunkin herkistymään sekä samalla ihailemaan hänen osaamistaan... Mutta sitten taas mentiin energisesti ja vauhdikkaasti. Voimakas basso että tasokas perkussio-osasto takasivat sykkeen.

Hyvä kokonaisuus, joka jätti mukavan maun suuhun ennen illan klimaksia, päälavan odotettua finaalia.

Päälavan kuuluttaja, erinomaisena rumpalina tunnettu Aivar Vassiljev kutsui finaalin alkajaisiksi lavalle Nömmen kaupunginjohtaja Erki Korpin, Nömme Jazzin vetovastaavat Jaanika Ventselin ja Toivo Untin. Lyhyen puheen myötä päästiin itse asiaan, Estonia Dream Big Bandiin ja sen suomalaiseen vierailijaan Pepe Ahlqvistiin.

Saksofonisti Siim Aimla toimi EDBB:n kapellimestarina aistikkaaseen tyyliinsä, kuten kesällä Imatrallakin, jolloin vieraana oli ruotsalaistähti Viktoria Tolstoy. EDBB:n sointi oli jälleen upeaa, harmonista ja täyteläistä. Lämminhenkisyys ja sielukkuus henkivät soitosta. Ja kun miksauskin oli nappisuorite, oli illan päätöksen perusnautinto täydellinen.

Lopullisen niitin ja hurmoksen koko Suvefestivaalille iski Pepe Ahlqvist, joka sympaatisen karismaattisella otteella soitti kitaraansa ja lauloi erinomaisen aistikkaan sekä ammattitaitoisen setin EDBB:n kanssa. Hänen ohjelmistonsa oli pitkälti sama kuin levyllä, jonka hän teki pari vuotta sitten UMOn kanssa. Pari kesää sitten syntyi Pori Kids Jazzien aikana myös ajatus esiintymisestä Nömme Jazzeilla, joka nyt puhkesi loistokkaaseen kukkaan.

Ei voinut kuin ihailla Pepen ja bändin yhteistyötä yhden liveharjoituskerran jälkeen. EDBB:n soittajat kehuivatkin kilvan Pepeä niin artistina kuin ihmisenä... ja siihen on helppo yhtyä. Hieno suomalainen vientituote, jonka eestiläiset rankkaavat korkealle eurooppalaisessa bluesosaamisessa.

Pepe oli itsekin erittäin tyytyväinen setin jälkeen. EDBB osoittautui oivaksi yhteistyökumppaniksi. Toivottavasti yhteistyö saa jatkoa...

 

Ilta oli pimentynyt yöksi. Talkoolaiset aloittivat festivaalialueen purkamisen. Oli aika tehdä yhteenveto Suvejazzista. Se oli helppo tehtävä, sillä kokonaisuus oli tasollisesti hyvä ja monipuolinen. Järjestelyt toimivat asiallisen hyvin ja äänentoistoille molempien lavojen osalta on annettava kutakuinkin maksimipisteet.
Edellisillasta poiketen festivaalialueella oli yli kuusituntisen konsertin aikana niin ruoka- kuin alkoholimyyntiäkin. Vaikka myyntiskeillä oli oluen lisäksi väkevämpiä pulloja rivissä, humalaisia örveltäjiä ei alueella ollut. Kaikki juomat ja ruoat tarjoiltiin kertakäyttöastioista, mutta festivaalikenttä oli täysin siisti syöjien ja juojien jäljiltä... oikein piti silmiä hieraista, että asia oli todellakin näin... totuttu suomalainen roskaus-/paskausmentaliteettii puuttui tyystin. Bajamajojen ja vessojen siisteydestä puhumattakaan...

Ja kun kaiken kukkuraksi iloiset kiitokset ja hyvän yön toivotukset kaikuivat myynti- ja järjestilijäorganisaation ihmisten suista poistuvalle yleisölle, jäi Suvejazzeista todella hyvä mieli ja maku.

 

Jaa tämä Twitter Myspace Digg Yahoo Netvouz Spurl Googlize this Blinklist Facebook Tee PDF Tulosta S-posti