João Bosco

Tallinna 24.4.2009

João Bosco saavutti maailmanlaajuista kuuluisuutta jo 1970 luvun alkupuolella. Hänen sävellyksensä ja laulunsa olivat tuolloin myös poliittisesti kantaaottavia. Hän vastusti silloin Brasiliaa hallinnutta sotilashallintoa. "Sensuuri oli siihen aikaan tavallista, eikä mikään sävelletty laulu ja sanoitus päässyt läpi ilman sensurointia.  Ei ollut myöskään mitään erityistä ohjeistusta siitä mitä sai tehdä ja mitä ei. Jokainen kappale, jonka sävelsin tai kirjoitin tarkoitti samalla sitä, että jouduin viettämään tuntikausia sensuuri toimistossa väitellen virkailijoiden kanssa, joskus jopa yhdestä sanasta", on Bosco sanonut. Hänen 1977 säveltämästään laulusta "O Bebaido e a Equilibrista" tuli kansainvälisen Amnesty organisaation tunnussävel.

Vasemmalta Ney Conceicão, Kiko Freitas, João Bosco, Armando Marcal, Nelson Faria

Jos Boscon musiikkia voisi jotenkin analysoida, niin hän on varsinainen ilmiö omalla musiikillisella alueellaan. Hänen melodiansa, rytminsä, harmoniansa ja hänen tapansa ja kykynsä sovittaa musiikkinsa tasolle, jonka voivat hyväksyä ja omaksua kaikki alan mestarit, on kummallisen helppoa. Hänen kitaran käsittelynsä on jännittävän kihelmöivää, sen rytmi svengaa tavalla, jolla brasilialaisen musiikin voisi kuvitella olevan tunnistettavissa parhaimmillaan. Hänen äänensä lähentelee universaalisesti ulkoavaruuden laaja-alaisuutta, mutta kuitenkin vaatimattomalla tavalla. Lyriikka on kantaaottavaa ja sillä on omat tarkoitusperänsä.  Siitä huokuu voimakas brasilialainen lähestymistapa, siinä kohtaa se todellisuuden viesti, syvältä luotaava vapaa ylpeä brasilialainen alkuperä.

Yhtye Venäjän Kulttuurikeskuksen lavalla Tallinnassa

Bosco esiintyi torstai-iltana kvintettinsä kanssa Tallinnassa täydelle salille. Hänen korostettu kitaran soundi on hyvin viihteellinen ja puhdas sävyinen, joka helposti tarttuu kuulijoiden korvaan. Hänen musiikissaan soivat bossanova rytmit, mitkä ovat osittain sekoitettu nykyaikaiseen viihteelliseen pop-musiikkiin. Eilinen konsertti alkoi lupaavasti koko kvintetin saadessa aikaiseksi mainiosti svengaavan tunnelman. Varsinkin kitaristi Nelson Farian soolot olivat mehukasta kuunneltavaa. Rumpali Kiko Freitas puolestaan sai taustan toimimaan herkullisesti taitavan ammattimaisella palikkakerronnalla. Esitys jakaantui tavallaan kahteen osaan, kun João Bosco siirtyi soittamaan akustista kitaraa ja laulamaan yksin muiden poistuessa lavalta. Vaikka hänen laulunsa on pehmeän letkeää ja ääni moitteetonta, niin kuitenkin siinä on tietynlainen monotonisuus, mikä alkoi pitkästyttää ja nukuttaa. Kun laulujen sanoitus ei myöskään portugalin kieltä osaamattomalle mene perille, niin niiden sanomakin jää saavuttamatta. Mielestäni tämä soolo osuus oli liian pitkä ja koko ryhmän ollessa lavalla tunnelma oli enemmän konkreettisesti aistittavissa.