Turussa jo vuosikymmeniä toiminut jazz yhdistys Harlem Jazz Club järjesti elokuun lopussa jäsenilleen järjestyksessä viidennen jazzmatkan. Aikaisemmat matkat on tehty Pietariin, Riikaan ja Tukholmaan. Viime vuonna tutustuttiin Tarton jazztarjontaan, mikä musiikin puolesta hieman epäonnistui. Nyt otettiin enemmän varman päälle ja suunnattiin Tanskaan.

Keskiviikkoiltana 26.8. Vistamatkojen keltaiseen bussiin nousi 29 jazzin nälkäistä yhdistyksen jäsentä. Viking Isabella vei meidät Tukholmaan, mistä torstaiaamuna lähdettiin ajamaan Helsingborgin ja Helsingörin kautta Kööpenhaminaan. Myöhään iltapäivällä majoituimme päärautatieaseman lähellä sijaitsevaan Ansgar hotelliin.

 

Tuloillan hakuammuntaa

 

Etukäteissuunnitelmia oli hieman vaikea tehdä, koska emme saaneet selvitettyä tarkasti mitä missäkin jazzklubilla oli ohjelmaa, jos mitään.  Tuloillaksi oli kuitenkin jotain löydyttävä. Isompi osa porukasta lähtikin kuuntelemaan Tivolin Big Bändiä, jonka tiedettiin esiintyvän tivolissa illalla.  Yhtye tarjosikin mehevän messevää ja reipasta ison orkesterin tuhtia svengiä. Kun orkesteri soittaa illasta toiseen yhdessä, niin saattoi hyvin kuvitella, että esitys oli hyvin yhteen nivoutunutta, rutinoitunutta ja ammattitaidolla toteutettua.

 

 

Muutakin toki löytyi. Allekirjoittanut lähti tutkimaan tiedossa olevia klubeja "umpimähkään" heti saapumisen jälkeen. Löytyihän sitä jazzin soittoa jo heti alkuillasta.

 

Cafe Selinasta kantautui kadulle swingin tahdit. Ei muuta kuin sisälle. Cafen yläkerrassa soitti Tanner & Mates niminen kvartetti. Soittajat näyttivät olevan melko nuoria, mutta vanha swingi taittui mukavan leppoisasti. Sattumalta osuin tähän paikkaan juuri sopivalla hetkellä, sillä tietojen mukaan jazzia voi tässä paikassa kuulla torstaisin 17.00 - 20.30.

 

 

Kun muissa jazzklubeissa ei näyttänyt olevan mitään live musiikkia myöhemmin illalla, suuntasimme Lindqvistin Jaakon kanssa kohti Nyhavnia ja sen lähistöllä olevaa Tango y Vinos baaria, missä esiintyi rumpali Mads Emil Nielsenin trio. Tämä nuorista soittajista koostuva trion sanotaan soittavan nykyaikaista rohkeata progressiivista jazzia, jossa elektroniikka näyttelee myös merkittävää osaa. Tällä kertaa yhtye oli kuitenkin liikkeellä täysin akustisessa kokoonpanossa, Lars Greve saksofoni ja Adam Melbye basso, ilman minkäänlaisia vahvistimia. Ohjelmisto koostui enemmänkin standardeista, kuten "Stella by Stardust" ja "Nobody´s Sweetheart" kuin modernista linjauksesta. Kun basisti Adam Melbye kuuli, että olemme Suomen Turusta, niin hän sanoi soittaneensa Monkissa mm. Pauliina Pohjolaisen kanssa. Näin se vain näyttää olevan, heti löytyy yhteisiä paikkoja.

 

 

 

 

 

Kävellessämme takaisin hotelliin, poikkesimme vielä ohimennen Mojo Blues Clubilla. Siellä oli raivoisa meno päällä, mutta samalla hikinen ja tupakansavun täyttämä ilma sekä hieman liian suuri volyymi ei houkutellut jäämään pitemmäksi aikaa sisälle.

 

Hienoa vokaalijazzia

 

Meillä kävi tuuri, kun saimme kuulla, että nuorten artistien jazzlaulukilpailun Nömmessä 2007 voittanut ja kaksinkertainen Lady Summertime laulukilpailun finalisti Mette Juul, esiintyi perjantain myöhäisillassa Cafe Mandelassa. Kun tämä paikka oli vielä kaiken lisäksi aivan hotellimme välittömässä läheisyydessä, ei tarvinnut paljon miettiä minne mennä.

 

Mette on vähän samantyylinen kuin Johanna Iivanainen. Hän on suloisen viehättävä, vaatimattoman oloinen, omaa säteilevää lavakarismaa ilman turhia "kikkailuja" ja hänellä on hyvä esiintymistaito.  Mutta ennen kaikkea hän osaa laulaa. Varsinkin jazzballadit ovat hänelle kuin luotuja. Hänestä ei yksinkertaisesti voi olla pitämättä.

Hän esiintyi Mandelassa nyt ensi kertaa taustaorkesterin kanssa, jossa soittivat Per Møllehøj kitaraa, Jeppe Skovbakke bassoa ja Anders Provis rumpuja. Yhtye oli pyytänyt Metteä mukaan laulamaan heidän keikalleen. Ottaen huomioon, etteivät he olleet harjoitelleet ollenkaan yhdessä, niin keikan kaksi settiä menivät mainiosti putkeen.

Äiti tule takaisin luokseni, muuten ei ole mitään tehtävissä. Rakasta minua hellästi, koska ei ole olemassa ketään kaltaistasi. Mikä on tämä, jota rakkaudeksi kutsutaan, tule rakkaus. Rakkain voi tulla takaisin luokseni, jos ei nyt, niin ainakin joku toinen kerta. Nämä olivat aiheita, joista koostui kokonaisuus hienoja jazztulkintoja, jotka vetivät ainakin meidän "porukan" sanattomiksi.

 

Sitä ei voinut kuitenkaan sanoa toisesta pöytäporukasta, sillä he eivät olleet tulleet kuuntelemaan, vaan pitivät yllä äänekästä keskustelua. Se kieltämättä hieman häiritsi meidän keskittymistä ja kuuntelua. Lopuksi saimme vielä encore kappaleena kuulla railakkaan "It don't mean a thing if I got the swing", johon mukaan tuli täysin ulkopuolinen sellisti Michael.

 

Copenhagen JazzHousen ohjelmakokonaisuus yllätti

Hannu Leppänen oli hoitanut lauantai-illaksi koko ryhmälle varauksen JazzHouse nimiseen klubiin. Se on ehkä Kööpenhaminan tunnetuin jazzklubi, missä tapahtuu lähes päivittäin. Nyt elokuun lopussa se tuntui olevan myös lähes ainoa klubi, missä saattoi varmuudella kuulla elävää musiikkia. Osittain lomakauden vielä ollessa käynnissä muissa tuntui olevan hiljaiseloa.

 

JazzHouse yllätti jo ulko-ovella, missä performanssitanssijat ottivat vieraat vastaan. Club de la Faye (fiction pimping), ryhmä taiteilijoita, esiintyivät koko illan soiton lomassa ympäri klubia ja tanssiparketilla enemmän tai vähemmän erikoisissa ja osittain erotiikkaakin tihkuvissa asusteissa. 

 

Klubin isäntä Lennart Ginman ohjaili meidät pöytiin. Timo Putta ja Hannu Leppänen luovuttivat hänelle Harlem Jazz Clubin syksyllä 1998 julkaistun CD:n, minkä sisältö koostuu kerhon vanhoista 1960-luvun äänitteistä ja illan show pääsi käyntiin.

Illan orkesteri, viitisen vuotta sitten perustettu Six City Stompers, koostuu nuorista ja innokkaista perinteiseen dixieland jazziin hurahtaneista lahjakkaista muusikoista. Ryhmän kuudella jäsenellä oli nuoruudessa yksi yhteinen nimittäjä, Louis Armstrong. Siksi vanhaan perinteiseen jazziin orientoituneen yhtyeen perustaminen tuntui varsin luontevalta. Tanskassa kokoonpano on niittänyt rutkasti arvostusta ja heidän ammattitaitoinen esiintyminen on tuonut menestystä. He esittävät perinnejazzia, mutta uudella tuulahduksella, johon on sekoitettu kylmän viileästi reggae ja funk poljentoa. Siinä he ovat onnistuneet mahtavasti. Heidän soitostaan hehkuu uusi mukaansatempaava iloisuus, raikkaus ja soittamisen helppous. Esitystapa viehättää varmasti uusia nuoria kuuntelijoita, joita ohjataan samalla perinteisen jazzin pariin. Tämä ryhmä on yksinkertaisesti innostava, täyttä rautaa missä tahansa maailmalla.

Esitys alkoi railakkaasti perinteisillä "Muscrat Rumble" ja "Down By The Riverside" kappaleilla, joita seurasi yhtyeen oma "I Met Her At Lavendale", missä kukin soittaja sai vuorollaan "avata hanat" omilla sooloillaan. "Basin Street Blues" tuli sitten jo uutena funk versiona. Vaikka lavalla välillä vieraillut "pelle lökäpöksy" räppäri kymmenen numeroa liian suurissa koripallokengissä ei suuresti säväyttänyt, niin toinen vierailija, naislaulaja Miss Mukupa, oli pari astetta vakuuttavampi. Yhtyeen soitto kuitenkin jatkui vakuuttavasti uusin sovituksin ja tahdein tutuissa kappaleissa "Tea For Two", "Cheek to Cheek" ja "Burboun Street Blues". Tähän oli hyvä päättää matkan musiikillinen anti ja äimistellä ihmeissään jälkikäteen.

Yhtye oli todellinen yllättäjä, mikä ei jättänyt ketään kylmäksi. Koko toteutus ja hurja meininki taitavien soittajien saattelemana, sai yleisön hullaantumaan. Se oli Dixielandia "uusissa vaatteissa". Koko ilta ei ollut pelkkää musiikin juhlaa, vaan viihtyvyyttä ja näyttävyyttä oli lisätty avantgarde tyyppisillä performansseilla ja tanssijoilla. Klubin rekvisiitta oli myös jotain aivan merkillistä. Alusvaatteita roikkui "pyykkinaruilla" ja mm. savustettu makrilli naisten huoneen pesualtaalla säesti WC-käyntiä. Iloisuutta, kummallisuutta, runollisuutta, avantgardismia ja ripaus tihkuvaa eroottisuutta, tätä sai kokea JazzHousessa.

En tiedä oliko tämä vain ainutkertainen yhdistelmä musiikkia ja outoja tapahtumia, mutta jos vierailette Kööpenhaminassa, niin käykää tutustumassa.

 

Paluu arkeen

 

Sunnuntaiaamuna alkoi sitten paluumatka ja maanantaiaamuna Turun satamassa tuli vastaan ankea arki. Jokainen suuntasi taholleen osa lähelle, Turun keskustaan, osa Naantalin suuntaan, osa Helsinkiin ja Espooseen ja yksi Poriin. Matka oli onnistunut. Tällä kertaa saimme sitä mitä oli lähdetty hakemaan, hienoa jazzmusiikkia joka ilta. Samalla tuli Kööpenhamina tutuksi myös hieman keskustan ulkopuoleltakin, kun teimme muutaman tunnin kiertoajelun ja vierailimme mm. Humlebäckissa sijaitsevassa Louisianan taidemuseossa. Paluumatkalla tehtiin jo kovasti suunnitelmia ensi vuoden matkakohteesta. Onko se Gdansk, Krakova vai Berliini tai joku muu, sen aika näyttää.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jaa tämä Twitter Myspace Digg Yahoo Netvouz Spurl Googlize this Blinklist Facebook Tee PDF Tulosta S-posti