Matti Oilingin (20.11.1942-5.11.2009) poismenon myötä suomalainen musiikki menetti yhden värikkäimmistä hahmoistaan, mittavan elämäntyön tehneen artistin ja lämminsydämisen ihmisen, jota jäi kaipaamaan laaja ystäväpiiri.

Benalmádenalaisessa sairaalassa rauhallisesti poisnukkuneen Kaj-Matti Oilingin muusikonura alkoi 1950-luvun lopulla. Omat ensimmäiset havaintoni hänestä olivat Siltasaaren Hakakerhossa, missä hän soitti Rauno Rissasen koululaisyhtyeessä. Siitä ura urkeni pian tuolloin maan suosituimpiin tanssibändeihin kuuluvaan Onni Gideonin yhtyeeseen. jossa olivat mukana mm. Heikki Laurila ja Wiola Talvikki. Toinen ammatitlaisuran alkupään työnantaja oli Herbert Katz.

1960-luvun populaarimusiikin murroksessa Matti loi myös kansainvälistä uraa Ruotsissa rautalankaa soittavassa The Telstars-yhtyeessä sekä Jerry Williamsin taustakokoonpanossa. Kotimaahan palattuaan hän oli mm. perustamassa ensimmäisenä suomalaisena ns. superyhtyeenä pidettyä The Jormas’ia ja oli myös vähän aikaa The Boys-yhtyeen rumpalina.
Hänen oma pääyhtyeensä oli 40 vuotta sitten perustettu The Oiling Boiling, jonka ensimmäinen versio kulki nimellä Happy Jazz Band. Mukana siinä olivat mm. saksofonisti Paroni Paakkunainen, kitaristi Nono Söderberg ja kosketinsoittaja Tuomo Tanska.
Tämä rockin ja funkyn aineksia jazziin yhdistävä kokoonpano levytti LP:n 1970. Seuraava LP tehtiin Finnlevyn Ufo-merkille 1972. Sillä mukana olivat mm. Kaj Backlund ja Pentti Lasanen sekä kitaristina Kalle Lae. Ensimmäinen Oiling Boiling-levy on vuodelta 1977. Tämän CBS:lle tehdyn levyn miehistöön kuuluivat mm. trumpetisti Markku Johansson, tenoristi Eric Dannholm ja kitaristi Juha Björninen.
Kaikki Oilingin 1970-luvun levytykset ovat jo kulttimaineeseen nousseita keräilyharvinaisuuksia, joista ensimmäinen  julkaistiin uusintana 2000-luvun alussa. Sähkö Recordings on puolestaan julkaissut 12-tuumaisena EP-koosteena viisi 70-luvun kappaletta.
Suurelle yleisölle Oiling tuli tutuksi televisiossa 1980-luvun alussa usein nähdyssä jazzstandardeja soittavassa UHO Triossa. Siinä U oli pianisti Jani Uhlenius ja H saksofonisti/klarinetisti Unto Haapa-aho. Tuo yhtye teki levyn 1982.
Omien bändiensä lisäksi monipuolisen ammattitaison omannut Oiling oli varsinkin 1960-luvun lopula  ja 1970-luvulla paljon työllistetty studiomuusikko, joka osallistui satoihin erityylistä musiikkia tallentaviin sessioihin. Samoin hän oli mukana monissa televisiossa nähdyissä studio-orkestereissa. Matin svengaavaa soittoaan arvosti myös mm. jenkkialtisti Richie Cole, jonka kanssa jän soitti USA:ssakin.
1980-luvun myötä Oiling Boilingin musiikillinen linja alkoi suuntautua enenevästi rhythm and bluesiin päin, vaikkakin keikkasettiin jäikin pysyvästi jazzpuolta edustavia kappaleita mm. Masan pakollinen soolonumero tärkeältä esikuvalta Gene Krupalta lainattu Drum Boogie. 1980-luvulla Oiling Boilingiin tulivat mm. hyvin pitkään siinä soittanut trumpetisti Raimo ”El Papa” Korhonen ja laulaja/huuliharpisti/kitaristi Pepe Ahlqvist, joka sittemmin oli OB:ssa useita kertoja aina tähän vuoteen asti. Vuosien varrella Oiling Boilingista tuli eräänlainen muusikkojen korkeakoulu, johon tarkkakorvainen kapelimestari kiinnitti monesti myös nuoria lupaavia soittajia, jotka opin saatuaan lähtivät jatkamaan uraansa muualle. Soittamiseen liittyvien asioiden lisäksi Oiling korosti muusikkouteen liittyvän tärkeänä piirteenä mm. yleisön huomioimisen.
Ensimmäisen pitkälle suuntautuneen ulkomaankeikkansa tunnuslauseekseen ”Let the Good Times Roll” ottanut OB teki Jakartan jazzfestivaaleille Indonesiaan syksyllä 1989. Olin matkalla mukana todistamassa bändin saamaa riemukasta vastaanottoa. Erityisen sykähdyttävää oli, että festivaalien päätöslounaalla järjestäjät nimesivät OB:n suosikikseen. Tämän seurauksena festivaalin päätähtenä mainostettu prinsessanherkkä jenkkikitaristi Lee Ritenour nousi pöydästä ja poistui mielenosoituksellisesti paikalta. Seuraavana vuonna OB teki kiertueen Kaliforniassa. Kiertueella purkautui sen verran pinnan alla kyteneitä jännitteitä, että kotiin palattua bändissä tapahtui miehistövaihdoksia.
Storyvillessa säännöllisesti soittaneen ja kotimaassa paljon myös festivaalikeikkoja tehneen nimensä pidentäneen Oiling Boiling Rhythm’n Blues Bandin jokavuotiseksi vakiovierailijaksi tuli 1990-luvun lopulla Floridassa asuva ”Blues Mama” Brown Sugar Dixon, jonka rehevä ja elämäniloinen tyyli oli hyvä vahvistus yhtyeelle. Normaalikeikkojen lisäksi bändille mahdollistuivat Dixonin kanssa myös gospelia tarjoilleet kirkokonsertit. Hän oli mukana myös kolmella OB:n cd:llä, joista "Hip-Hop-Boogaloo-Blues" saavutti kultalevyrajan.Viimeisen kerran Blues Mama kävi Suomessa viime kesänä.
Oling Boilingin ohella Matti soitti pääasiassa Storyville-keikkoja tehneessä Jump´n Jive-kokoonpanossa mukanaan vanhat työtoverinsa Jussi Raittinen ja  Hillel Tokazier.
Mittavan soittajauransa ohella Matti Oiling oli ansiokas kouluttaja, jonka oppeja ovat saaneet nauttia lukemattomat suomalaiset rumpalit. Matilla oli pitkään oma henkilökohtaista opetusta tarjonnut rumpukoulunsa, jonka ohella hän kirjoitti myös alan perusteoksiin kuuluvan monien soittokipinän aloittaneet jo legendaariset Rumpalin ABC-kirjansa sekä teki havainnollisen Rumputunti-videonsa, joka on on myös siirretty DVD:lle nimeltään Eka rumputunti.
Viime vuosina soittamista alkoi rajoittaa Matin heikentynyt terveys. Monista vaivoista kärsinyt Oiling vietti useat talvet Espanjassa, missä hän myös usein soitti paikalla olleiden suomalaisten muusikoiden kanssa.
Lukuisten ystävien ohella Mattia jäi erityisesti kaipaamaan hänen pitkäaikainen kumppaninsa Virpi Oiling, jonka kanssa viime syksynä solmittua avioliittoa juhlittiin ikimuistoisella tavalla kesäkuussa Rymy-Eetussa. Oli varmaan Matistakin mukavaa, että niin moni oli siellä. Useille se jäi valitettavasti viimeiseksi kerraksi tavata hänet.

Raninen & Oiling: Unit 7 (live 1966)

 

Jaa tämä Twitter Myspace Digg Yahoo Netvouz Spurl Googlize this Blinklist Facebook Tee PDF Tulosta S-posti