Turun kulttuuripääkaupunkivuoden vilkkain kuukausi elokuu kääntyy hiljalleen kohti syyskuuta. Kuun vaihteessa luvassa on mielenkiintoinen produktio, yksi vuoden päätapahtumista, paikkana Turun Urheilupuiston Paavo Nurmi -stadion.

Kari Heiskasen ohjaama teos "Taistelu" on jotain, mitä ei ole ennen nähty. Pimeydellä ja valolla on suuri merkitys. Lisämausteen teokseen tuovat Suomen puolustusvoimien tuottamat erikoisefektit.

- Tarinan teemana on pakolaisuus, jota käsittelemme taiteen keinoin. Käsitteinä myös outous, vieraus, myötätunto, sääli. Tulemme tekemään jumalattoman raflaavaa kertomusta, jolla on kuitenkin merkitys, ja visuaalisesti vahvaa, poikkeuksellisen vahvaa teatteria. Pyrkimyksenämme on jättää ihmisille huikea tunnemuisto tästä kaikesta, Kari Heiskanen lataa.

Tapahtumat alkavat kohtauksesta, jossa miespäähenkilö Winston (Sami Uotila) tulee huoltoasemalle, ja tapaa naisen, Virginian (Karoliina Blackburn), joka lyyhistyy hänen autonsa viereen, ja siitä tapahtumat alkavat vyöryä.

- Vähän Kafkalainen periaate tässä on, tuumii Heiskanen, alkaa sattumalta, etenee vääjäämättömästi ja päättyy yllättäen.  Produktiossa mukana oleva Sami Saikkonen kertoo tarinassa olevan kyse myös kyse yksilön valinnoista ja tahdosta. Hän esittää tarinassa Arkania, miestä, joka on menettänyt kaiken.

- Stadion paikkana tällaiselle esitykselle antaa mahdollisuuden ikään kuin katsoa kaukaa asioita. Muistuttaa sitä, kuinka katsomme maailmaa, tuhansien kilometrin päässä tapahtuu asioita, eri puolilla, ja etäisyys antaa meille jollain lailla ikään kuin luvan olla välinpitämättömiä, Heiskanen vakavoituu. Tuomme isoon tilaan, jotain mikä ei ole suurta ja mahtipontista, vaan yksityistä ja herkkää.

Me operoimme tässä merkityksillä, puhetta on vähän, musiikkia paljon, hän tiivistää.

Tämä näyttelijöiden, tanssijoiden ja muusikoiden yhteistaidonnäyte saa lisävahvistusta esiintyvistä avustajista, Turusta kootusta 60 hengen mieskuorosta sekä muista avustajista. Yhteensä heitä on noin 150 henkilöä, eli paikallisuus on vahvasti mukana.

 

Palapelin kokoamista

Produktion musiikin taustalla on Kimmo Pohjonen. Haitaritaiteilija on säveltänyt musiikkia tätä produktiota varten jo lähes parin vuoden ajan yhdessä K Cube -trion Timo Kämäräisen ja Sami Kuoppamäen kanssa.  Tämä kokoonpano synnytettiin Taistelua silmällä pitäen. Esityksessä on mukana myös Proton String Quartet.

Jo tiedotustilaisuudessa Pohjonen mainitsi, ettei halua kertoa sen enempää musiikista.

- Musiikki on henkilökohtainen kokemus, jokainen kokee sen omalla tavalla. Ei sitä voi luokitella yhdellä sanalla tai tiivistää mihinkään.

Haastattelua ennen kolmikko Heiskanen, Pohjonen ja apulaisohjaaja, koreografi Ari Numminen hiovat musiikin osasia kohtauksiin.

- Liikutuimme loppukohtauksesta, tunnusti Pohjonen, siinä musiikille löytyi paikka, mikä liimasi kaiken yhteen, liikuttavalla tavalla. Meille kolmelle se vaan jotenkin kolahti.

Hän kuvailee produktiota palapeliksi, jossa jokainen heistä, tekijöistä on palapelin palanen. Yhdenkin palan puuttuminen tekee sen, että homma ei toimi. Kaikkia tarvitaan.

Sävellystyö lähti alkuun Pohjosen tehdessä kaikenlaista musiikkia Taistelua varten, apunaan mielikuvat asiasta.

- Jätkien kanssa soiteltiin, sävellettiin, mutta kun saatiin käsikirjoitus, huomattiin, että musiikkia piti lähteä tekemään pienempänä, herkempänä. Myös se, että sain ajatuksen kuoron mukanaolosta, loi omat puitteet sävellystyölle.

Hän ei itse pidä mistään spektaakkeleista, ja on ollut helpottunut huomatessaan, miten Taistelussa pienellä on merkitystä. Tämä on intiimiä, pientä tarinaa isoon tilaan.

- Se on ohjaajalta nerokas ajatus, kiittää Pohjonen.

 

Tansania opettaa

Hän avautuu omasta elämästään ja kokemuksestaan vieraalla maalla, ei tosin pakolaisena, vaan opiskelijana Tansaniassa.

- Olin siellä pidempiä aikoja, ja sairastuin malariaan. Hoitona sain kolminkertaisen annoksen klorokiinia, mistä seurasi useiden viikkojen psyykkinen epätasapainotila, ja muistan, että silloin tuli todella äitiä ikävä.

Pohjonen kokee, että on saanut aavistuksen omaisen tunteen vieraudesta.

- Kun olet vieraassa kulttuurissa ja niiden ihmisten armoilla, sairaana, sinua hoidetaan, olet sekavassa tilassa, näet luurankoja, se on aikamoinen kokemus. Itse en edes joutunut kohtaamaan vihamielisyyttä, mutta pakolaisena täällä voit joutua kohtaamaan vihan, sosiaalisesti huonomman statuksen, väärän ihonvärin, jota en myöskään kokenut itse kohtaavani Tansaniassa, hän pohtii. Asioita, joilla toinen ihminen saatetaan laittaa ihan maan rakoon ja täällä paikallinen väestö potkii päähän, ilman empaattisuuden häivää, kuvitellen, että oleskelijat ovat hyväksikäyttäjiä.

Omasta nuoruudestaan sympaattinen muusikko kertoo hymyillen, että haitarilla ei paljon naisia isketty. Se eli sellainen "epäcool" soitin.

- Vaati hieman erilaisen nuoruuden, hän tunnustaa.  Tansaniaan hän lähti, kun tuntui, ettei löydä itseään haitarista. Hän halusi kokeilla jotain uutta, haaveena tulla maailman parhaaksi sormipianon soittajaksi ja matka jatkui Argentiinaan. Ympyrä alkoi kuitenkin sulkeutua, hänen tajutessa, että haitari on kuin onkin se, josta hänen on löydettävä itsensä. Lapsuudesta asti mukana kulkenut, kerran jo hylätty soitin astui uudelleen elämään. Oli mentävä kauas nähdäkseen lähelle.

 

Entinen romukoppaan

Uusi tutustuminen alkoi uudella mentaliteetilla, kaikki entiset opit ja ajatukset romukauppaan. Alkoi oman itsensä löytämisen taival.

- En ajatellut soitinta enää haitarina, vaan ilmaisen, mitä itse tunnen. Se voi olla kaaosta, rumaakin. Ennen ehkä oli sovinnaisuutta liikaakin. Toki haluan pyrkiä kauneuteen ja herkkyyteen, mutta myös vastapainoa on oltava. Kuten elämässä. Olen muusikko, en haitarin soittaja.

Tähän hetkeen on tultu pitkän matkan kautta. Musiikki on tukemassa ja palvelemassa Taistelun tarinaa. Mainostettu hypnoottisuus voi olla toistuvuutta, stabiiliutta, bordunaa. Jotain, mikä voi olla toisille jopa tylsää, jotain mikä vaikka jazz- tai klassisen musiikin piireissä ajatellaan yksinkertaiseksi, negatiiviseksi asiaksi, pohtii mies tekemistään.

- Musiikilla on iso rooli tuoda fiiliksiä. Etukäteen ei ole tarvetta ohjata kuulijoita johonkin tiettyyn suuntaan, vaan jokainen voi tulla itse kokemaan ja muodostaa siinä hetkessä oman mielipiteensä, oman kokemuksensa.

 

Taistelun päätyttyä

Taistelun jälkeen Pohjonen on päättänyt keskittyä vain itseensä. Monen vuoden isot projektityöt, poikkitaiteellisia lähes kaikki, huipentuvat tähän tapahtumaan. Hän on tehnyt lupauksen itselleen, ettei ota vastaan uusia projekteja vaan lähtee tutkailemaan, mitä mielenkiintoista löytää itsestään.

- Tämä aika on ollut vähän paluuta taaksepäin. Olen 15 vuotta tehnyt pelkästään omia juttuja, jossa oma näkemykseni ja visioni on pääasia. Taistelun myötä olen tilanteessa, jossa on hypättävä Kari Heiskasen pään sisään ja pohdittava hänen prosessointiaan jälkijunassa, perässä ja se on haastavaa. Haluan kuitenkin tehdä oman näköistäni musiikkia. Nyt lopulta palaset loksahtelevat kohdalleen, mikä tuntuu helpottavalta, kiteyttää Pohjonen.

Palaamme vielä Ismo Alanko Säätiön muusikoiden näkyvyyteen Turun kulttuuripääkaupunkivuodessa, Teho Majamäen ja Kimmo Pohjosen myötä.

- Ismolla on ollut silmää musiikillisesti rohkaistuneille tyypeille, hän ei arvosta pelkästään sitä, kuinka hyvä olet soittamaan vaan onko sinulla jotain omaa, painottaa niitä aikoja muisteleva muusikko Pohjonen.

Auringon kanssa kilpaa hymyilevä mies saa minut vakuuttuneeksi: tämä kokonaisuus on koettava!

 

Taistelu

Näytökset Turku, Urheilupuisto, Paavo Nurmi stadion ke 31.8. pe 2.9. ja la 3.9.2011 klo 21.00
Ohjaus ja käsikirjoitus: Kari Heiskanen

K Cube
(Kimmo Pohjonen, haitari, laulu, Timo Kämäräinen, kitara, laulu, Sami Kuoppamäki, rummut, lyömäsoittimet, laulu)

Proton String Quartet
(Teppo Ali-Mattila, viulu, Matilda Haavisto, viulu, Maarit Holkko, alttoviulu, Veli-Matti Iljin, sello)

 

 

 

 

 

 

 

Jaa tämä Twitter Myspace Digg Yahoo Netvouz Spurl Googlize this Blinklist Facebook Tee PDF Tulosta S-posti