Saariselkä
20. - 21.01.2012





















| Count Basie-mitali Torsten Lindforsille |
| Toimitus |
| 18.03.2009 00:41 |
|
(Kuvat saa suuremmaksi klikkaamalla niitä!) |
|
Suomen Big Band -yhdistys ry. on myöntänyt Count Basie -mitalin Torsten Lindforsille tunnustuksena merkittävästä työstä suomalaisen big band -toiminnan hyväksi. Mitali myönnettiin Lindforsille Jyväskylä Big Band konsertissa su 15.3 Jyväskylässä, jossa myös Lindfors esiintyi orkesterin riveissä.
Torsten Lindfors on Jyväskylä Big Bandin ensimmäinen kapellimestari. Hän johti orkesteria 70-luvun alusta aina 80-luvun puoliväliin asti 15 vuoden ajan. Hänet tunnetaan niin opettajana, kapellimestarina, muusikkona kuin myös säveltäjänä ja sovittajana. Hän on toiminut Jyväskylän musiikkielämässä aktiivisesti jo yli 40 vuoden ajan. Lindfors on myötävaikuttanut positiivisesti kaupungin pop- ja jazzmusiikin koulutuksen kehittymiseen sekä big band -toiminnan aktiivisuuteen paikkakunnalla. Hänen työnsä muusikkona ja pedagogina jatkuu edelleen.
Torsten Lindfors käynnisti musiikkiluokkatoiminnan Jyväskylässä vuonna 1967 ja lapsikuorotoiminnan vuotta myöhemmin. Musiikkiluokkien A-kuoro herätti toiminnan alusta pitäen suurta valtakunnallista ihastusta. Musiikkiluokkien kuoro saavutti Lindforsin johdolla ensimmäiset menestyksensä Belgian nuorisomusiikki- festivaaleilla 1974. Kotimaassa saatiin lapsikuorojen mestaruus 1970 ja seuraavana vuonna Pohjoismaiden mestaruus. Lindfors toimi musiikkiluokkien kuoronjohtajana 10 vuotta vuosina 1968-1978, jonka jälkeen hän siirtyi silloisen konservatorion pop-/jazzmusiikin opettajaksi. Torsten Lindfors toimi vuonna 1982 perustetun kaupungin oman musiikkikoulun rehtorina vuoteen 1991 saakka. Musiikkikoulusta Lindfors siirtyi silloisen Keski-Suomen konservatorion kamarimusiikin lehtoriksi. Sittemmin työ jatkui ammattikorkeakoulun orkesterinjohdon pedagogiikan lehtorina, mistä tehtävästä Lindfors jäi eläkkeelle. Työ muusikkona ja puhallinorkestereiden soittajana jatkuu kuitenkin edelleen.
Keskustele / Kommentoi |
| Viimeksi päivitetty 18.03.2009 00:51 |
![]() | Tänään | 938 |
![]() | Eilen | 4722 |
![]() | 05.11.2008 lähtien | 1909113 |