

Johan Ölander Quartet with guest Will Vinson: The Tongue-Twister
Johan Ölander Quartet on rumpali Johan Ölanderin johtama jazzkvartetti, johon kuuluvat lisäksi Ari Polojärvi (kitara), Hannu Hiltula (kosketinso...
MOPO: Jee!
Yksi kotimaisen jazzkentän lupaavimmista tulokkaista, Mopo, lähtee huhti-toukokuun vaihteessa kattavalle Suomen-kiertueelle uusi levy plakkarissaan....
Jukka Perko: Avara
Kymmenen vuotta "Kaanaanmaa" -levyn julkaisun jälkeen Jukka Perko palaa virsien pariin maaliskuun 14. päivä julkaistavalla albumilla "Avara". Levy...

Heikki Hilamaa & Seppo Varjus: Ennen Elvistä
Suomessa amerikkalaisen roots-musiikin harrastus on ollut pitkään kohtalaisen voimakasta. Tosin on ollut myös havaittavissa, että jazzilla, blue...
Pekka Hako: Laulajan sielunmaisemia
Harva laulumusiikin ystäväkään ilmeisesti tietää, että kansainvälisesti yksi merkittävin ooppera- ja liedtaiteilijamme, laulusolisti ja mus...
Claes Andersson: Oton elämää
Taiteilijaelämää. Ja -kuolemaa... Claes Anderssonin (74) kirja Oton elämä sijoittuu musiikkimaailmaan ja erityisesti voisi sanoa jazzmuusikoiden...Uusimmat kommentit
- Vanhaan aikaan radiot olivat huonekaluja
- Kuntien liitosesitysten määräpäivä tänään
- Kokenut suomalaislaskija kuoli Mount McKinleyllä Alaskassa
- Keskustan neuvoa antava jäsenäänestys puheenjohtajasta alkaa
- Maa järisi kolmesti Norjanmerellä
- Yksi kuoli rivitalopalossa Siikajoella
- Moody’s laski Nordean ja Handelsbankenin luottoluokituksia
- Korvien tinnitus voi hellittää ryhmäterapialla
- Lentoemännät ja stuertit jatkavat neuvonpitoa Finnairin kanssa
- Dollarin arvo korkeimmillaan liki kahteen vuoteen

- EU-maat ahtaassa raossa Kreikan vaaleja odotellessa
- EKP:n Draghi: Rohkeaa loikkaa tarvitaan
- STM:n kansliapäällikkö Välimäki lähtee ministeriöstä
- Euroopan talouden alamäki syvenee
- Nokia TV ja Lumia 900 saataville Suomessa
- Bensiini halpeni 5 senttiä huhtikuun ennätyshinnasta
- Ministeriö kieltää kaivosyhtiöihin hamuavien virkavapaat
- Kalaklubi jalosti Kymijoella jalokalat osakkeiksi
- Facebook paransi tietoturvaa - lue ohjeet
- Androidilla ja Applella 82 prosenttia älypuhelimista
- Facebookia lyödään, villi huhu
- Poliisin isku kolmella koululla - yllätys
- Bensan hinta voisi laskea vieläkin enemmän jos...
- Mainosmies hurjana viinakiellosta: ”Virkamiesten harvainvaltaa”
- Ex-vanki: ”Ero lainkuuliaisen ja pohjasakan välillä on pieni”
- Lapsia vainoava naiskuski yhä vapaalla
- Raahen pilvenhuuruinen todellisuus: huumejutut räjähtivät käsiin
- 3-vuotias kuoli yksin: ”Olisi pitänyt soittaa”
- Narahti kameravalvonnassa, ajokorttia vietiin – olikin syytön
- EU tunnusti Keskon ja S-ryhmän ylivallan: ”Erittäin keskittynyttä”
-
25.05.2012 | klo. 19:00 | Mikkeli
Make’s Company & Mikkelin Kaupungin- orkesteri -
25.05.2012 | klo. 19:00 | Helsinki
Esa Katajavuori & Häkä Virtanen -
25.05.2012 | klo. 21:00 | Helsinki
Kähäräklubi -
25.05.2012 | klo. 22:00 | Helsinki
Little Boogie Boy (NL) -
26.05.2012 | klo. 19:00 | Helsinki
Daniel Gergov -
26.05.2012 | klo. 19:00 | Helsinki
Young Nordic Jazz Comets Finland 2012 -
26.05.2012 | klo. 19:30 | Helsinki
Ladies & Gents -
26.05.2012 | klo. 22:00 | Helsinki
Gene Taylor (USA) -
27.05.2012 | klo. 12:00 | Helsinki
Funky Brunch with the Soul Crew, Brunssi ja konsertti -
27.05.2012 | klo. 16:00 | Helsinki
Jazz'n Jam: Lindströmin stipendiaatit & Stan & Lahti Duo -
28.05.2012 | klo. 19:00 | Helsinki
Claes Andersson & Pentti Mutikainen -
29.05.2012 | klo. 19:00 | Lahti
Erik Lindström 90-vuotisjuhlakonsertti

Festivaaliuutiset

Jazztorin ajankohdalla on väliä?
Lahden Jazztori järjestetään tänä vuonna jo 22.-27. toukokuuta. Muuttunut ajankohta on herätt...
Kahdeksas Kaavi Blues -festivaali
Koillissavolainen Kaavi Blues -festivaali järjestetään kesäkuun toisena viikonloppuna. Pääkons...
Pori Jazz Kids Festival
Lapsille ja koko perheelle suunnattu lastenfestivaali Pori Jazz Kids Festival järjestetään tule...Festivaaliraportit

Humppa vaihtuu jazziin Kirjaslammen tanssilavalla
Kirjaslammen tanssilavalla Valkeakoskella lauantaina 7. heinäkuuta järjestettävä Kirjazz – tapahtumaan saapuu huippumuusikoita läheltä ja kaukaa....
Tärpit pitivät Tapiolasalissa
Tärpit pitivät tämän vuoden April Jazzin Tapiolasalin konserteissa, vaikkakin ulkomaiset kokoonpanot antoivat turhankin paljon tilaa jäsentensä urheilullisille soolosuorituksille. Ehjimpään ...
April Jazz upplevelser 2012
April Jazz kommer som förut med omväxlande och vidlyftigt program .Envar hittar nog sin favorit:-musiker - instrument och konsert. Det är bara att välja och mitt val blev följande....Kiertueet

Club for Five ja UMO jatkavat tangoiluaan
Kevään ehdottomassa viihde-spektaakkelissa tarjoillaan Unto Monosen ja Toivo Kärjen ikivihreitä tangoja uusina ja yllättävinä versioina. Lauluyhtye Club For Five ja jazzorkesteri UMO esiintyv...
Das Kapital
Eurooppalaisen jazzin menestysyhtye Das Kapital esittää tuoreen levynsä materiaalia Suomessa kahdeksan konsertin kiertueellaan huhtikuussa.- Jazz breaking news: Funding furore as Scottish National Jazz Orchestra grant is slashed
- Jazz breaking news: Lynne Arriale Trio featuring Benny Golson begin two-night run at Ronnie Scott’s
- Jazz breaking news: Anatomy of a jazz club: new book explores the high times and low times of famed West Coast club Keystone Korner
- Jazz breaking news exclusive: Unheard Keith Jarrett European Quartet Album Sleeper To Hit In July
- Jazz breaking news: Jazz FM scores big increase in audience figures
- Jazz breaking news: Kurt Elling, Jim Hall & the Kenny Wheeler Big Band and Ambrose Akinmusire latest for London Jazz Festival
- Jazz breaking news: Sol6, Sons of Kemet and Township Comets for The Space
- Jazz breaking news: Liane Carroll, Jamie Cullum and Jon Newey among the winners at the Parliamentary Jazz Awards

- Michael Jacksonin "unilääkettä" käytetään pian teloituksiin
- Ruotsi jyrää: Suosikki-Loreen lauloi finaaliin
- IS vakoili: Kylläpä vilisi!
- Ruotsin EM-joukkueelle huonoja uutisia - Svensson loukkaantui
- Käsirysy! Näin rajusti parlamentti kiisteli kielilaista
- Niclas Sandells kellotti huippuajan - Keskisalo keskeytti
- Tuuha jäi niukasti finaalista
- Mestarivahti neuvottelee Moskovassa KHL-seuran kanssa
- Harri Syrjänen arvioi vaalisopat - yksi ylitse muiden
- Saksan eliittijoukko GSG 9 iski Helvetin enkelien kimppuun

- Tulipalo rivitalossa - yksi kuollut, asukkaat evakuoitu
- USA varautunut Kreikan kaatumiseen ja kaksi vuotta - ”50 - 75 prosentin todennäköisyys”
- Kahden Suomessa toimivan pankin luottoluokitusta laskettiin
- Kaksi loukkaantui kolarissa - ”korpilakia jälkipuinnissa”
- Antti Rinne sai tarpeekseen SAK:n ylivallasta
- Kirkkoherran blogissa raivoisa vuodatus - Piispa käski poistamaan
- Lestadiolaisperheen hyväksikäytetty uhri esiintyi ensimmäistä kertaa julkisuudessa
- Korkein oikeus poisti ex-poliisiylitarkastajan lahjustuomion
- 33 vuotta sitten kadonneen Etan Patzin mysteeri ratkeamassa
- Todistaja: Fouganthine uhkasi polttaa asunnon
| Avoin kirje Suomen hallitukselle |
| Toimitus |
| 11.05.2009 10:06 |
|
(Kuvat saa suuremmaksi klikkaamalla niitä!) |
|
Oheisella avoimella kirjeellä kulttuurialan järjestöissä vaikuttavat Arto Alaspää, Ahti Vänttinen ja Lauri Kaira vetoavat, että Suomen hallitus alkaisi tukea suoja-aikadirektiiviesitystä.
Euroopan komission, Euroopan parlamentin ja EU-maiden enemmistön kannattama suoja-aikadirektiivi pidentäisi muusikoiden ja levytuottajien suoja-ajan 70 vuoteen. Direktiivin hyväksyminen uhkaa kuitenkin kaatua Suomen organisoiman pienen vähemmistöblokin vastustukseen. Jos näin käy Suomen hallitus "ottaa vastuun siitä, että eurooppalaisen äänilevyalan kilpailu- ja työllistämiskyky jää selvästi heikommaksi kuin sen amerikkalaisilla kilpailijoilla." "Emme usko, että tämä voi olla hallituksemme tavoite. Eikö tavoitteena pitäisi olla elvytys ja luovan alan innovatiivisen yrittäjyyden edistäminen?" Kirjeessä muistutetaan, että merkittävät suomalaiset EU-vaikuttajat kannattavat direktiivi-esitystä sen nykymuodossa. "Teidän edeltäjänne Anneli Jäätteenmäki ja Ville Itälä äänestivät tämän direktiivi-kompromissimallin puolesta Euroopan parlamentissa. Maamme komissaari Olli Rehn oli päättämässä komission alkuperäisestä pidennysesityksestä antaen sille tukensa. Voitte varmasti luottaa heidän arvioonsa siitä, mikä on hyväksi Suomelle ja Euroopalle." "Vetoamme teihin, että te voisitte olla samalla kannalla ja ilmoittaisitte, että Suomi hyväksyy parlamentin ja komission esityksen, jota enemmistö EU:n jäsenvaltioista kannattaa. Muistanette, että eduskunnan sivistysvaliokunta kannatti yksimielisesti suoja-ajan pidentämistä jopa 95 vuoteen", Alaspää, Vänttinen ja Kaira kirjoittavat. Vastustava vähemmistöblokki on niin pieni, että jo yksin Suomen kannanmuutos johtaisi direktiivin etenemiseen. "Suomen äänet ovat vaa'ankielenä, joten Suomi pystyy ratkaisemaan tämän asian."
Avoin kirje Julkinen 8.5.2009 Arvoisa pääministeri Matti Vanhanen, arvoisa valtiovarainministeri Jyrki Katainen, arvoisa kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin, Lähestymme teitä kahdesta syystä. Tahdomme ensinnäkin saattaa tietoonne, mitä hallituksenne nimissä tehdään Brysselissä. Toiseksi tahdomme vedota teihin, ettei Suomi kaataisi muusikoiden ja levy-yhtiöyrittäjien asemaa parantavaa suoja-aikadirektiiviä.Direktiiviesitys Komissio ja Euroopan parlamentti esittävät direktiiviä, joka pidentää muusikon ja levy-yhtiön tekijänoikeussuoja-ajan nykyisestä 50 vuodesta 70 vuoteen. Suoja-aika määrittää, miten kauan levyllä voi ansaita rahaa sen julkaisun jälkeen. Suoja-ajan päätyttyä mikä tahansa kilpaileva yhtiö voi kopioida levyn ja myydä sitä maksamatta mitään muusikoille ja alkuperäiselle yrittäjälle. Direktiiviesitys on merkittävä parannus nykytilaan. 50 vuoden suoja-aika on lyhyt, vertasipa sitä mihin tahansa. Esimerkiksi amerikkalainen levy-yhtiö nauttii 95 vuoden suoja-aikaa. Se voi siis ansaita tuloja investoinnillaan liki kaksi kertaa pidempään kuin eurooppalaiset kilpailijansa. Säveltäjän, sovittajan ja sanoittajan suoja-aika on aivan eri luokkaa. Se on koko elinikä plus 70 vuotta. Suomen toiminta Yllätyksemme oli suuri, kun saimme tietää, että Suomi kokosi - siis todellakin kokosi - tämän direktiivin vahvistamisen estävän niukan vähemmistöryhmän neuvostossa. Vaikka direktiiviesitys on muuttunut huomattavasti komission ja Euroopan parlamentin käsissä, Suomen vastustava linja on pysynyt. Jos tämä on totta, hallituksenne ottaa vastuun siitä, että eurooppalaisen äänilevyalan kilpailu- ja työllistämiskyky jää selvästi heikommaksi kuin sen amerikkalaisilla kilpailijoilla. Poliittinen linja Emme usko, että tämä voi olla hallituksemme tavoite. Eikö tavoitteena pitäisi olla elvytys ja luovan alan innovatiivisen yrittäjyyden edistäminen? Teidän edeltäjänne Anneli Jäätteenmäki ja Ville Itälä äänestivät tämän direktiivi-kompromissimallin puolesta Euroopan parlamentissa. Maamme komissaari Olli Rehn oli päättämässä komission alkuperäisestä pidennysesityksestä antaen sille tukensa. Voitte varmasti luottaa heidän arvioonsa siitä, mikä on hyväksi Suomelle ja Euroopalle. Vetoamme teihin, että te voisitte olla samalla kannalla ja ilmoittaisitte, että Suomi hyväksyy parlamentin ja komission esityksen, jota enemmistö EU:n jäsenvaltioista kannattaa. Muistanette, että eduskunnan sivistysvaliokunta kannatti yksimielisesti suoja-ajan pidentämistä jopa 95 vuoteen. Direktiivin hiomiseen varattu aika on päättynyt, aika loppuu koska toimikaudet päättyvät EU:ssa. Suomen pitää pystyä muodostamaan kyllä/ei-kanta viikon sisällä. Komissio ja parlamentti ovat kompromissillaan tulleet vastaan niin paljon, että normaalitilanteessa direktiivin kaatamista ei enää edes harkittaisi. Euroopan ja Suomen pitää kunnioittaa musiikin esittäjien ja tuottajien vahvaa kulttuuripanosta ja hyväksyä suoja-aikadirektiivi välittömästi. Otimme teihin yhteyttä, koska luotamme siihen, että hallituksenne linjan mukaisesti puututte asiaan ja Suomi siirtyy tukemaan direktiivistä syntynyttä komission, parlamentin ja EU-maiden enemmistön kannattamaa kompromissia. Suomen äänet ovat vaa'ankielenä, joten Suomi pystyy ratkaisemaan tämän asian. Ystävällisin terveisin, Arto Alaspää Lauri Kaira Ahti Vänttinen- - - Arto Alaspää on Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajat ÄKT ry:n toiminnanjohtaja, Ahti Vänttinen Suomen Muusikkojen Liitto ry:n puheenjohtaja, Lauri Kaira on Luovan työn tekijät ja yrittäjät LYHTY projektinjohtaja ja Gramexin apulaisjohtaja.
Yhteystiedot: Arto Alaspää 0500-219 000, Ahti Vänttinen 050-569 5585 ja Lauri Kaira 0400-503 554 Keskustele / Kommentoi |
| Viimeksi päivitetty 11.05.2009 10:13 |






































Twitter
Myspace
Digg
Yahoo
Netvouz
Spurl
Googlize this
Blinklist
Facebook


